Hieman naurattaa, että kirjoitan tätä tekstiä puolen yhden aikaan yöllä nuorten leirillä, kun nuoret ovat vihdoin rauhoittuneet iltatoimiensa jälkeen. Leiriä jouduimme siirtämään kertaalleen koronan takia, mutta onneksi korvaava aika löytyi muutaman kuukauden päästä. Nuoret sekä me työntekijät olemme valitettavasti tottuneet leirien siirtämiseen vallitsevan tilanteen takia, mutta toivomme, että se on nyt takanapäin.
Monesti puhutaan nuorten jaksamisesta pandemian aikana ja mielestäni se on hyvä asia. Mutta tilanteen pidentyessä olen myös huomannut oman jaksamiseni huonontuneen valtavasti. Tämä ei niinkään johdu siitä, etten ole päässyt näkemään ystäviäni ja perhettäni, vaan enemmän siitä, etten ole päässyt tekemään työtäni sillä tavalla, joka hyödyttää nuoria kaikista eniten.
Kirjoitan tätä nuorten leiriltä osittain siksi, että olen myöhässä tekstini kanssa ja osittain siksi, että täällä tunnen olevani kaikista tärkeimmässä työtehtävässäni nuorten kanssa. Ja oikeastaan kaikki työ, mitä teen nuorten kanssa kasvokkain, on tärkeintä työtäni. En voi sanoa, että inhoaisin palavereita ja työni suunnittelua. Ne ovat hyviä apuvälineitä. Mutta viikkoina, jolloin vietän päiväni toimistolla nenä kiinni papereissa, tuntuvat osittain hukkaan heitetyiltä. Enhän tee sitä kaikista tärkeintä työtä, vaikka jollain tavalla siihen valmistautuisinkin.
Nuorten kanssa myös omat voimavarani palaavat. Nuoret kokevat ilonsa ja surunsa täysillä ja vaikka siinä itse katsookin hommaa sivusta ja miettii, että sitä on itsekin ollut täysin samassa veneessä 12 vuotta sitten, niin sitä energiaa virtaa nuorista myös ympäröivään maailmaan. Kun nuorista näkee, että he nauttivat täysin rinnoin leirielämästä ja yhteisestä tekemisestä, en voi kuin itsekin ammentaa sitä elämän ja tekemisen riemua omaan arkeeni.
Mainitsin jo aikaisemmin, että kirjoitan tätä juttua puolen yön jälkeen. Vaikka työni on parasta maailmassa enkä haluaisi vaihtaa leirityötä mihinkään muuhun, ovat päivät myös raskaita. Leirejä varten täytyy suunnitella ja valmistella aina useampi viikko etukäteen ja nuorten kanssa leirielämässä täytyy aina olla valppaana. En edes uskalla miettiä, kuinka monta unetonta yötä olen elämääni lisännyt pelkästään leirien takia. Nuoret keksivät milloin mitäkin, ja silloin en minäkään nuku.
Leireillä nuorten kohtaaminen korostuu entisestään. Ollaan tiiviisti yhdessä muiden leiriläisten ja ohjaajien kanssa, ja mitä pidemmästä leiristä on kyse, sitä varmemmin erilaiset tunteet ovat pinnassa ja turvallisen aikuisen läsnäolo korostuu. Sitten yhdessä puretaan omia fiiliksiä ja yhdessä päästään jatkamaan leiriä paremmalla mielellä.
Pian tulee kuluneeksi 15 vuotta omasta rippileiristäni ja pohdin edelleen useasti, mihin olisinkaan päätynyt ilman kaikkia niitä läsnäolevia aikuisia ja ikimuistoisia leirikokemuksia. Ainakaan en silloin olisi koskaan päätynyt nuorisotyöhön tai saanut niin monia hyviä ystäviä. Toivon sydämestäni, että seurakunnan leirityö tulee jatkumaan pitkälle tulevaisuuteen.
Jani Myllylä
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja
