Urjalan tekniseksi johtajaksi hakeva Jaana Koota odottaa Akaan vastatarjousta

Jaana Koota aloitti Akaan teknisenä johtajana vuonna 2018. Koota toimi ennen Akaata Loimaan teknisenä johtajana. Arkistokuva: Tarja Antola

Akaan tekninen johtaja Jaana Koota hakee noin 4700 asukkaan Urjalan teknisen johtajan virkaa. Koota aloitti työt Akaassa 2018.

Urjalan tekniseksi johtajaksi haki 13 henkilöä. Lempääläläinen Koota on yksi neljästä Urjalan virkaan haastatelluista. Muut haastatellut ovat Tomi Kauppinen Turusta, Markus Ylimäki Menosista ja Mika Vaittinen Somerolta. Koota on koulutukseltaan diplomi-insinööri, Kauppinen rakennusinsinööri (YAMK), Ylimäki rakennusmestari (AMK) ja Vaittinen yhdyskuntatekniikan insinööri.

Jaana Koota kertoo, että palkka on yksi isoimmista Urjalaan hakemisen syistä. Urjalassa tehtäväkohtainen palkka eli palkka ilman lisiä on parempi kuin Akaassa.

– Akaassa tehtäväkohtainen palkka on 4884 euroa ja Urjalassa 4900 euroa. Uskoisin, että minulla olisi siellä myös tällä kokemuksella annettavaa, Koota kertoo.

Kootan mukaan Akaan maksama palkka on alakanttiin suhteutettuna kunnan kokoon, työmäärään ja työn vaativuuteen nähden.

–  Vaativuus ja työmäärä ovat muuttuneet matkan varrella. Palkka on asia, joka täytyy tarkistaa tehtäväkokonaisuuksien ohella, Koota sanoo.

Jos tulet valituksi sinne, onko varmaa, että myös lähdet?

– Nyt täytyy katsoa, minkälaista vastatarjousta Akaa tekee. Palkasta on käyty jonkin verran neuvotteluja. Nyt odotan tuloksia ja teen johtopäätökset sen mukaan, Koota kertoo.

Urjalan kunnasta kerrotaan, että Urjalan kunnanhallitus valitsee uuden teknisen johtajan kokouksessaan 25. huhtikuuta.

Kootan lisäksi Akaan johtoryhmään kuuluvista myös hallintojohtaja Katariina Koivisto on ilmaissut kiinnostusta muihin tehtäviin. Koivisto on antanut suostumuksensa Huittisten kaupunginjohtajaksi ja on kolmen kärkiehdokkaan joukossa.

Urjalan teknisen johtajan virkaa hakeneista kertoi ensimmäisenä Urjalan Sanomat.

Lue myös: 

Akaan tuore hallintojohtaja Katariina Koivisto on yksi kärkiehdokkaista Huittisten johtoon

Lue lisää

Chat Icon