Kevään aikana avautuva uusi Kotipizza-ravintola työllistää akaalaisia

Pellavatehtaan kanssa samaan rakennukseen Akaanportin alueelle Toijalaan valmistuu kevään aikana Suomen suurimpiin kuuluva Kotipizza-ravintola. Yrittäjä Ville Salmen tavoitteena on avata Kotipizza huhtikuun aikana.

– Rakennustyöt ovat kohtuullisen hyvässä vaiheessa, mutta tiettyjä teknisiä juttuja vielä puuttuu. Lisäksi tilat edellyttävät rakennusvalvonnan ja palotarkastuksen hyväksynnät. Homman eteneminen riippuu siitä, kuinka aikataulut nappaavat, Salmi kertoo.

Alun perin Kotipizzan piti avautua jo aiemmin tänä vuonna, mutta Salmen mukaan rakennustöiden valmistumista on viivästyttänyt muun muassa tavaran saatavuus.

Pellavatehtaan rakennukseen ja sen laajennusosaan tulee Kotipizzan käyttöön yhteensä noin 240 neliön tilat. Asiakaspaikkoja on sisällä 62 ja terassilla 24. Pinta-alaltaan vielä suurempi Kotipizza löytyy Rovaniemeltä.

Uusi ravintola työllistää kymmenkunta henkilöä. Ville Salmi kertoo, että suurin osa työntekijöistä on Akaasta. Ikähaarukka on 18-vuotiaasta yli kolmekymppisiin.

Akaalaisella Salmella on ennestään seitsemän Kotipizza-ravintolaa, jotka sijaitsevat Lempäälässä, Tampereella, Valkeakoskella, Hämeenlinnassa ja Kankaanpäässä.

Uusi Kotipizza-ravintola valmistuu Pellavatehtaan rakennukseen, joka sijaitsee Toijalassa lähellä moottoritien liittymää. Kuva: Tarja Antola

Lue lisää

Chat Icon