Seurakuntiin valitaan uudet luottamushenkilöt ensi syksyn vaaleissa kaudelle 2023–2026. Vaalipäivä on 20. marraskuuta. Ennakkoäänestys järjestetään 8.−12. marraskuuta.
Akaan seurakuntavaaleissa valitaan kirkkovaltuuston jäsenet. Akaassa kirkkovaltuutettuja on 27. Kirkkovaltuusto päättää seurakunnan toimintaan, henkilöstöön ja talouteen liittyvistä asioista.
Seurakuntavaalit ovat ainoat valtakunnalliset vaalit, jossa jo 16-vuotiaat saavat äänestää. Ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt konfirmoitu kirkon jäsen.
Ehdokasasettelu syksyn seurakuntavaaleihin on käynnistynyt, ja se päättyy 15. syyskuuta. Ehdolle asetutaan valitsijayhdistyksen kautta. Valitsijayhdistysten taustat voivat olla hyvin erilaisia. Taustalla voi olla esimerkiksi puolue tai herätysliike, mutta valitsijayhdistyksen voi perustaa myös esimerkiksi jonkin yhdistävän paikallisen teeman äärelle.
– Ehdokkaita voi yhdistää ajatus vaikkapa nuorten aseman vahvistamisesta, ympäristötyön tai jumalanpalveluselämän kehittämisestä tai tasa-arvon edistämisestä kirkossa, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tiedotteessa kerrotaan.
