Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä tiedotti tiistaina 12. huhtikuuta, että koronatilanne on säilynyt melko tasaisena helmikuusta lähtien. Alle 40-vuotiaiden tartunnat ovat vähentyneet.
Pirkanmaalla jatketaan yleistä maskisuositusta yli 12-vuotiaille. Sen sijaan perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitoksissa luovutaan oppilaiden maskisuosituksesta. Oppilas voi kuitenkin halutessaan käyttää koulussa maskia edelleen. Opettajien ja kouluavustajien maskien käytöstä päättää työnantaja, kuten muillakin työpaikoilla.
Maskia suositellaan edelleen työpaikoilla lähityössä. Työnantaja vastaa työturvallisuudesta ja voi velvoittaa maskin käyttöön työpaikalla. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on toistaiseksi voimassa yleinen maskisuositus kaikissa tiloissa.
Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on käsitellyt linjauksia ja noudattaa niitä toiminnassaan. Oppilaiden maskisuositus kouluissa päättyy. Kaupungin henkilöstöllä jatkuu maskisuositus työpaikalla.
– Maskeista luovuttaessa oleellista on muistaa se, että hengitystieinfektio-oireisena ollaan pois koulusta, kunnes oireet ovat selvästi lieventymässä. Oireisena voi tehdä kotitestin. Jos on korona, koulutusta tulee olla pois vähintään viisi vuorokautta ja palata vasta, kun ei ole kuumetta, ja muutkin oireet ovat lieventyneet. Hyvä käsi- ja yskimishygienia kannattaa pitää edelleen kirkkaana mielessä, ohjeistaa ylilääkäri Jaana Syrjänen Taysista.
Pirkanmaalla suositellaan THL:n linjauksen mukaan maskin käyttöä julkisissa sisätiloissa, joissa oleskelee tai liikkuu ihmisiä. Maskin käyttöä suositellaan myös kaikessa julkisessa liikenteessä ja takseissa.