Tämän viikon lopulla juhlitaan pääsiäistä, kristillisen kirkon vanhinta ja tärkeintä juhlaa. Tänä vuonna pääsiäisen juhlinnasta on helppo vetää useita yhtäläisyysmerkkejä Ukrainan tilanteeseen, jo sanasta pääsiäinen alkaen.
Wikipedian tietojen mukaan sana pääsiäinen on Mikael Agricolan keksimä uudissana, joka merkitsee paastosta pääsemistä, siis pääsiäistä edeltävän paastonajan päättymistä. Tästä pääsemisestä ja ikävän ajan päättymisestä tulee yksi mielleyhtymä Ukrainaan, jossa tapahtui pääsiäisen alla jonkinlainen hetkellinen helpotus, siirtyminen kuolemasta elämään, kun Venäjä vetäytyi Ukrainan pohjoisosista.
Toinen mielleyhtymä syntyy siitä, miten ensimmäistä pääsiäistä edelsi Jeesuksen piinaviikko. Venäjä on kiihdyttänyt sotatoimiaan Ukrainan itäisillä ja eteläisillä alueilla, eli piina on jatkunut. Siitä tuskin tullaan pääsiäisenäkään pääsemään.
Kolmas mielleyhtymä syntyy niiden uskontokuntien kautta, jotka viettävät pääsiäistä. Näitä ovat katolinen, evankelisluterilainen sekä ortodoksinen kirkko. Noin 65 prosenttia ukrainalaisista on ortodokseja. Venäjällä luku on noin 63 prosenttia. Juuri ortodokseille pääsiäinen on todellinen juhlien juhla, joten Venäjän synnyttämän tilanteen yhtäläisyydet edessä olevaan pääsiäiseen ja sitä edeltäneeseen piinaviikkoon tuskin ovat jääneet sotaa käyvissä maissakaan huomaamatta.
Viestinnässä ehkä vaikeinta on viestinnän vastaanottajan päässä tapahtuvan tulkinnan hallinta. Erilaiset, yleensä päinvastaiset tulkinnat ovat olleet yksi ongelmien alkulähteistä myös Venäjän käymässä hyökkäyssodassa. Mitäpä jos sotaan lähtenyt hyökkääjä näkeekin yhtäläisyyden pääsiäiseen juuri niin, että niiden alueiden, joita on lähdetty ”vapauttamaan” tulee vapautua pääsiäiseen mennessä? Jospa lähestyvän pääsiäisen sanomaa ei tulkitakaan hyökkääjän päässä niin, että nyt voisi olla sopiva hetki lopettaa? Jospa nähdäänkin niin, että nyt on vielä muutama päivä aikaa painaa kaasua?
Niin tai näin, ukrainalaisten osalta piinaviikko on jo toteutunut. Piinaviikon päättymistä ei taida olla vielä näköpiirissä. Useille viattomille sodan uhreille piina ei tule päättymään koskaan. Sodan ylisukupolviset vaikutukset tekevät monen vielä syntymättömänkin elämästä jossain määrin piinaa. Yksiä tämän piinaamisen onnekkaimmista uhreista ovat he, jotka ovat päässeet Suomeen turvaan. Jos jossain elää Venäjän sotatoimia ymmärtäviä tai jopa tukevia ajatuksia, niitä kokeva voi pysähtyä miettimään tätä. Yksiä onnekkaimmista ovat ne, jotka elävät pakolaisuudessa noin 1500 kilometrin evakkoreissun jälkeen, rikkinäisinä perheinä, monet ilman tietoa siitä, elääkö puoliso tai isä vielä. Muilla menee vielä huonommin.
Tähän tilanteeseen todella tarvittaisiin sitä pääsiäistä, joka merkitsisi piinasta pääsemistä.