Aino Vaittisen EM-mitalikahvit juotiin keskiviikkona – Ampujan ja managerin yhteistyöstä sovittiin matkalla Ikeaan

Kaksi EM-mitalia Norjassa saavuttanut Aino Vaittinen saa taustatukea muun muassa manageriltaan ja kummitädiltään Päivi Tiura-Paavolalta. Kuva Jarno Keskinen.

Akaalainen Aino Vaittinen saavutti perjantaina 25. maaliskuuta ensimmäisen EM-mitalinsa ilma-aseiden EM-kilpailuissa Norjan Hamarissa ampumalla hopeaa tyttöjen liikkuvan maalin normaalijuoksuissa. Vaittinen jatkoi hopeamitalisuorituksiaan myös lauantaina 26. maaliskuuta sijoittumalla toiseksi tyttöjen sekajuoksuissa.

Näitä saavutuksia juhlistettiin keskiviikkona 13. huhtikuuta Ainon mitalikahveilla OP Etelä-Pirkanmaan konttorilla Akaassa. Yhteistyökumppaneille järjestetyssä tilaisuudessa Aino kertoi kokemuksistaan EM-kisoissa ja nopeasta kehityksestään kohti ammunnan huippua.

– Kehitys on ollut nopeaa. Yksi vahvuuteni on varmaan se, että ammun paljon, kahden kauden aikana olen ampunut 50 000 laukausta. Heikkouteni on viimeinen laukaus, Aino kertoi.

Ainon manageri ja kummitäti Päivi Tiura-Paavola lisäsi vahvuuksien listaan ainakin hyvän stressinsietokyvyn.

– Stressitasoja mittaavan sormuksen mukaan Ainon stressitaso ampuessa on sama kuin nukkuessa. Se kertoo hyvästä keskittymiskyvystä, kaksi kautta managerina toiminut Tiura-Paavola kertoi.

Kummitädin ryhtymisestä Ainon manageriksi sovittiin pari vuotta sitten.

– Oltiin matkalla Ikeaan, kun kysyin, Aino kertoi.

– Jos on valelääkäreitä, niin minä tunnen itseni joskus valemanageriksi, Tiura-Paavola totesi.

– Tukijoiden etsimisen lisäksi ollaan saatu ainakin Ainon fysiikkapuoli kuntoon, Tiura-Paavola lisäsi.

Toistaiseksi tyttöjen sarjassa kilpaileva Aino siirtyy aikuisten sarjaan kaudella 2025.

Lue myös: Aino Vaittinen ampui arvokisadebyytissään EM-hopeaa ­– ”Jännitti pirusti”

Lue myös: Aino Vaittiselle hopeaa myös tyttöjen sekajuoksuissa

Lue lisää

Chat Icon