
Torstai-iltana Akaan ajoneuvotekniikan ystävien Vauhtipuiston moottoriradalla Riisikkalantiellä tuhopoltettiin yksityishenkilön omistama merikontti. Merikontti sijaitsi jokamiesluokan radan toimistorakennuksen päädyssä. Ensimmäisten joukossa paikalla ollut Arolan kartanon isäntä Arto Arola kertoo myös toimistorakennuksen olleen vaarassa syttyä tuleen.
– Toimistorakennus on siitä kontista parin metrin päässä. Ensimmäinen oletus olikin, että toimistorakennus palaa. Merikonttihan kyllä kestää polttoa melko hyvin, Arola toteaa.
Arola oli juuri osallistunut Kurisjärven VPK:n harjoituksiin ja oli matkalla kotiin päin, kun näki jostain lähistöltä nousevan savua.
– Tultiin harjoituksen jälkeisestä huollosta kotia kohti ja katsottiin että nyt nousee jostain savua. Lähdettiin etsimään ja löydettiin, Arola kuvaa.
Palopaikan etsijät eivät päässeet moottoriradan puomia pidemmälle. Tieuralla oli runsaasti lunta.
– Puomilta katsottiin, että toimistorakennus palaa. Lähdin siitä sitten hakemaan kotoa tiekarhua, että saatiin tie auki paloautoille. Se tiekarhu oli siinä niin sanotusti käden ulottuvilla, Arola kertaa.
Arola oli myös yhteydessä pelastuslaitokseen. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 19.42 ja pelastuslaitoksen yksikkö ehti paikalle noin vartissa hälytyksen jälkeen. Sammutettavaa vakinaisille palomiehille ei kuitenkaan jäänyt.

– Kurisjärven VPK sen palon sammutti. Vakinaisen väen yksikkö tuli tukiyksiköksi ja johtamaan toimintaa.
Merikonttiin murtauduttu
Tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi ainakin kahdesta syystä. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Ilpo Kuokkanen kertoo epäilyksen takana olevan se, että kyseessä on sähkötön varastokontti.
– Mikä sen tulipalon sitten aiheuttaisi, tämmöinen on ollut epäilys. Asia on siirretty poliisin tutkintaan, Kuokkanen kertoo.
Arola kertoo epäilyksen takana olevan se, että merikontti on ollut lukittu.

Ei AAY:n omaisuutta
Merikontti ei ole Akaan ajoneuvotekniikan ystävien vaan yksityishenkilön omaisuutta. Siinä on säilytetty autourheiluun liittyvää tavaraa kuten renkaita ja öljyjä, mutta myös radan kunnossapidossa tarvittavan kaluston varaosia.
– Kontti tuhoutui siinä kyllä kokonaan, se oli täyden palon vaiheessa, kun ehdittiin paikalle ja savu näkyi Toijalaan saakka, Arola kuvaa.
– Radan kunnossapitoon täytyy nyt katsoa muuta kalustoa, Arola toteaa.

”Kaikkea on tuhottu vuosien saatossa”
Tulipalossa tuhoutuivat Pasi Kaukorannan kontissa säilyttämät tavarat. Akaalainen Kaukoranta sai tiedon palosta kahdeksan aikaan torstai-iltana, kun Arto Arola soitti Kaukorannalle palopaikalta. Kaukoranta kävi itse paikan päällä perjantaina. Kaukorannan mukaan palossa tuhoutuneella tavara ei ollut suurta rahallista arvoa.
– Merikontissa oli säilytyksessä työvaatteita ja öljytynnyreitä ja muutamalla hyllyllä oli varaosia ja tavaraa, mitä radan hoitamisessa on tarvittu, kuten palo- ja kasteluletkuja, Kaukoranta kertoo.
Kaukorannan mukaan kontti kuuluu Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoille ja se piti siirtää Daytonan radalle. Hän arvelee, että kontin lukittu ovi on murrettu auki. Hän pitää paloa tahallaan sytytettynä.
– Jotkut pikkukölvit sen ovat varmaan sytyttäneet. Täällä on kaikkea tuhottu vuosien saatossa, Kaukoranta harmittelee.
Tarja Antola
Juttua päivitetty Arto Arolan ja Ilpo Kuokkasen kommenteilla 22.4.kello 9.14 ja Pasi Kaukorannan kommenteilla 22.4. kello 17.15.
