
Sisällissota jätti jälkeensä monia sotaorpoja. Sodan jälkeen nähtiin, että lapset ovat sodan viattomia uhreja, kärsijöitä, joita pitää auttaa. Sen sijaan lasten punaäidit nähtiin vaarallisina kasvattajina ja siksi haluttiinkin siirtää lapsia pois kotoaan. Moni köyhä äiti ei edes kyennyt elättämään lapsiaan. Noin 600 lasta sai paikan lastenkodeissa. Toijalan tapaan monissa kunnissa jouduttiin rakentamaan lastenkoteja tai muulla tavoin etsimään ratkaisuja lastenkotien perustamiseksi. Nimimerkki ”Äiti” kirjoittaa Toijalan Sanomissa:
Me äidit ja naiset ottakaamme alkawa askel täällä Toijalassa perustamalla jonkinlainen lastenkoti tai muun sopiwan puuhan kautta liewentäkäämme huutawaa kurjuutta, joka yhä suurenee. Hywän hoidon ja oikean kaswatuksen saaneina woi noista lapsiraukoista tulla kunnon kansalainenkin. (Toijalan Sanomat 15.6.1918)

Tarve lastenkodille oli ilmeinen ja asia etenikin nopeasti, kun Arvolan suvun omistuksessa ollut yksikerroksinen vuokratalo, joka oli alun perin rakennettu Toijalan oluttehtaan työväen asuintaloksi, muutettiin syksyllä 1918 lastenkodiksi. Akaan kunta oli huutanut rakennuksen huutokaupasta 44 000 markalla. Myös Viialaan rakennettiin sisällissodan jälkeen lastenkoti. Vuonna 1920 kunnassa oli kaksi lastenkotia.

Laaksolan lastenkotiin tuotiin ensimmäiset lapset lokakuussa 1918. Vuoden loppuun mennessä heitä oli 25, suurin osa sotaorpoja. Vuonna 1922 kodissa oli hoidokkeja 37, joista 22 oli sotaorpoja. Aina vuoteen 1934 asti Laaksolan lastenkoti oli tarkoitettu nimenomaan sotaorpojen hoitopaikaksi. Kunnanlääkäri vieraili lastenkodissa säännöllisesti tarkastamassa lasten terveydentilaa.
Vuonna 1921 köyhäinhoitotarkastajat pitivät välttämättömänä apulaisjohtajattaren palkkaamista lastenkotiin, sillä 25 hoidokkia on korkein sallittu määrä yhtä johtajatarta kohden. Loppusyksystä 1919 iloittiin siitä, että lastenkotiin saatiin sähkövalaistus.
Lastenkodin talossa toimi elintarviketoimisto sekä vero- ja rakennusvirastot. Lastenkodin tiloissa pidettiin myös kunnan kokouksia. Taloon toinen kerros rakennettiin henkilökunnan asuinhuoneistoiksi vuonna 1928. Koko sotien välisen ajan lastenkodin henkilökunta toivoi, että rakennus saataisiin omaan käyttöön. Vasta sodan 1948 tehdyn päärakennuksen peruskorjauksen yhteydessä talo siirtyi nyt kokonaan lastenkodin käyttöön. Lastenkodin varsin alkeellisista olosuhteista kertoo se, miten vesi ja klosetti saatiin vasta 1956. Lastenkoti lopetti toimintansa 1985. Myöhemmin tiloissa aloitti toimintansa Taitotalo Laaksola.

Tuula Vuolle-Selki