Kirkkoneuvosto avasi seurakunnan talouspäällikön viran haettavaksi – Virka muuttuu vakituiseksi vasta nykyisen talouspäällikön eläköityessä

Akaan seurakunnan talouspäällikkö Arja Tarela (keskellä) on jäämässä joulukuussa eläkkeelle. Kuvassa vasemmalla virantäyttöä valmistelevan työryhmän jäsen Elina Vaittinen. Arkistokuva.

Akaan seurakunnan kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 21. huhtikuuta seurakunnan talouspäällikön viran laittamisesta avoimeksi.

Seurakunnan nykyinen talouspäällikkö Arja Tarela on siirtymässä eläkkeelle vuoden 2022 joulukuussa. Virantäyttöä ryhdyttiin valmistelemaan Akaan seurakunnan kirkkoneuvoston toimesta jo helmikuussa valitsemalla viran täyttöä valmisteleva työryhmä.

Virantäyttöä valmistelemaan nimitettyä työryhmää täydennettiin kirkkoneuvoston päätöksellä maaliskuussa, koska rekrytointiprosessin läpiviennin jo keväällä 2022 katsottiin edellyttävän virantäyttötyöryhmän täydentämistä kirkkoneuvoston valitsemilla jäsenillä.

Työryhmään kuuluvat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mika Pajasmaa, varapuheenjohtaja Saila Kallioinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja vs. kirkkoherra Leena Sorsa ja varapuheenjohtaja Pasi Kylmälä sekä kirkkoneuvoston jäsenet Elina Vaittinen ja Heikki Knuutila.

Aluksi määräaikainen viransijainen

Kirkkoneuvoston valitseman virantäyttötyöryhmän tekemässä valmistelussa on ollut kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin virka avataan talouspäällikön määräaikaisena viransijaisuutena. Virka muuttuu vakituiseksi nykyisen talouspäällikön eläköityessä. Taloustoimiston johtosäännön uudistaminen saattaa muovata viran nimikettä ja hallinnon organisaatiorakennetta jossain määrin. Tämä mahdollisuus tiedotetaan haastatteluun saapuville hakijoille. Viran sisältämät tehtävät ja vastuut säilyvät ennallaan.

Toiseksi tavoitteena on käynnistää rekrytointi pikaisesti, jotta ensin määräaikaiseen sijaisuuteen valittava talouspäällikkö voisi tehdä siirtymävaiheen ajan yhtäaikaisesti työtä eläkkeelle jäävän talouspäällikön kanssa.

Päätös tehdään kesäkuussa

Paikka on haettavana 22.4. alkaen 20.5.2022 kello 15 asti oikotie.fi-palvelussa. Lisäksi avoimesta virasta tiedotetaan seurakunnan nettisivuilla. Virantäyttötyöryhmä kuljettaa rekrytointiprosessin aikataulun mukaisesti. Rekrytoinnissa hyödynnetään soveltuvuusarviointia. Kirkkoneuvosto valitsee talouspäällikön kokouksessaan kesäkuussa 2022.

Lue lisää

Chat Icon