101-vuotias veteraanilotta osallistui kansallisen veteraanipäivän tilaisuuteen Toijalassa ­– Perinne alkoi vuonna 1987

Seppeleen Akaan kaupungilta, Akaan seurakunnalta ja kansalaisjärjestöiltä sankarihaudalle laski Toijalan Seudun Reserviläisten puheenjohtaja Virpi Rantala seurassaan Akaan Reserviupseerikerhon Markku Lapinleimu ja Toijalan Seudun Maanpuolustusnaisten Eila Arvonen. Suomen lippua kantoi reserviläisten Ossi Reini ja lipunvartijoina eli airuina toimivat reserviupseerikerhon Jukka Yrjölä ja reserviläisten Jarmo Perttunen. Kunniavartiossa seisoivat Jouni Ijäs ja Timo-Pekka Koivuniemi. Kuva: Juuso Hyvärinen

Kansallista veteraanipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1987 alkaen vuosittain huhtikuun 27. päivänä. Päivämäärä juontaa juurensa siihen, että 27.4.1945 viimeiset saksalaisjoukot vetäytyivät Suomen maaperältä Norjaan, ja toinen maailmansota oli sotatoimien kannalta Suomen osalta ohi.

Perinteen mukaisesti päivä huomioitiin myös Akaassa. Akaassa laskettiin seppeleet sankarihaudoille Toijalassa, Kylmäkoskella ja Viialassa.

Toijalassa Akaan Reserviupseerikerho ja Toijalan Seudun Reserviläiset järjestivät yhdessä pienimuotoiset tilaisuudet kunniavartioineen sekä havuseppeleen ja kukkalaitteen laskuineen Toijalan sankarihaudalla ja Veteraanipuiston muistomerkillä. Tilaisuuksia oli seuraamassa muutamia paikkakuntalaisia, joukossa muun muassa 101-vuotias veteraanilotta Eila Pennanen. Tuttuun tapaan reserviläiset olivat edellisellä viikolla tehneet Veteraanipuiston kevätsiivouksen, tällä kertaa kahdeksan hengen voimin.

Juuso Hyvärinen

Veteraanipäivän lippu- ja kunniavartio Toijalan sankarihaudalla. Suomen lippua kantoi reserviläisten Ossi Reini ja lipunvartijoina toimivat reserviupseerikerhon Jukka Yrjölä ja reserviläisten Jarmo Perttunen. Kunniavartiossa olivat reserviläisten Jouni Ijäs ja reserviupseerikerhon Timo-Pekka Koivuniemi. Kuva: Juuso Hyvärinen
Köyvärintien veteraanipuiston muistomerkille kukkalaitteen laskivat Toijalan Seudun Reserviläisten puheenjohtaja Virpi Rantala, Toijalan Seudun Maanpuolustusnaisten Eila Arvonen ja Akaan Reserviupseerikerhon Markku Lapinleimu (edessä). Kunniavartion muodostivat olivat reserviläisten Jouni Ijäs ja reserviupseerikerhon Timo-Pekka Koivuniemi. Kuva: Juuso Hyvärinen

Lue lisää

Chat Icon