Yhteishaussa lukio ja ammattikoulu olivat lähes yhtä suosittuja valintoja akaalaisten yhdeksäsluokkalaisten keskuudessa. Kyse on suuresta päätöksestä, jonka eteen nuoret laitetaan turhan aikaisin. Onneksi suomalainen koulutusjärjestelmä on jo pitkään kehittynyt siihen suuntaan, jossa opiskelupolkunsa suuntaa voi muuttaa vielä toisen asteen opiskeluvalinnat tehtyäänkin. Jos yhdeksännellä luokalla tuntuu, että pidemmälle opiskelu ei ole oma juttu tai jos motivaatiota pidemmälle opiskeluun ei ole, voi asian vielä korjata, mikäli mieli myöhemmin muuttuu.
Moni lukioon suuntaava varmaankin myös kadehtii ammatillisiin opintoihin suuntaavien varmuutta siitä, mitä haluavat elämällään tehdä. Jos sitä ei keksi, edessä voi olla vuosia opiskelua ilman sen tarkempaa päämäärää ja lopulta ajautuminen jollekin alalle tai työhön, joka ei sen ihmeemmin innosta, koska kyse ei ole sen suuremmasta intohimosta.
Toijalan yhteiskoulun opinto-ohjaaja Johanna Karrimaa kertoi Akan Seudulle, että nuoret tietävät varsin hyvin, mihin he haluavat yhdeksännen luokan jälkeen opiskelemaan, ja ovat tietoisia vaihtoehdoista. Hienoa.
Olipa nuoren suunta sitten ammatillisiin tai lukio-opintoihin, tärkeintä olisi juuri löytää se intohimo. Kaikki, mikä kiinnostaa, on yleensä helppoa. Varmasti kaikki on ainakin innostuksen kanssa helpompaa kuin ilman sitä. Innostuksen etsiminen käy työstä, jos kyse on henkilöstä, joka ei oikeastaan tiedä, mitä haluaisi opiskella, mutta istuu kuitenkin koulun penkissä koska pakko on jotakin opiskella.
Tällainen intohimon puute tekee myös opettajan työstä vieläkin raskaamman. Suuri kärsijä ovat myös sen intohimottoman luokkatoverit. Nuoruuden energia yhdistettynä pitkästymiseen saattaa johtaa toimintaan ja käytökseen, joka ei ainakaan edistä koulutoverien opiskelumenestystä.
Mikä sitten olisi lopputuloksen ja kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto? Pitäisikö ajatella niin, että hyvä on kuitenkin opiskella jotakin, olipa kyse sitten omasta intohimon ja kiinnostuksen kohteesta tai ei? Vai pitäisikö niille, joiden oma suunta on vielä hämärän peitossa, järjestää jonkinlainen mahdollisuus tutustua tarkemmin eri aloihin ennen opiskelupäätöksen tekemistä? Se on helpommin ajateltu kuin toteutettu. Mistä suuntaa etsivä nuori edes tietää, mihin aloihin haluaisi tutustua, vaikka jonkinlainen tutustumissysteemi muuten saataisiinkin luotua?
Oman suunnan ja motivaation löytäminen on todennäköisesti tänä keväänä nuorille vielä suurempi haaste kuin tavallisesti. Koronarajoitukset ovat rajanneet monen herkässä iässä olleen nuoren elämää niin, että omia kiinnostuksen kohteita on ollut tavallistakin vaikeampi löytää. Samalla ne ovat passivoineet monia niin, että motivaation kanssa voi riittää haastetta, kun syksyllä pitäisi kiinnostua jostakin uudesta ja alkaa imeä tietoa.
Mitä sanoisit 15-vuotiaalle itsellesi, jos voisit? Mitä kannattaisi nyt tehdä, jos oma suunta tai oma ala ei ole vielä selvillä? Ehkä voisit nyt sanoa sen jollekin toiselle samanikäiselle nuorelle, kun itsellesi et enää voi.
