Katso kuvat ja video Haihunkosken kuohuista – Pirkanmaan tulvakausi jatkuu jopa juhannukseen

Haihunkosken tyrskyt lyövät parhaimmillaan sillan kannelle saakka. Kuva Jarno Keskinen.

Tulvavahinkoja on syntymässä laajasti Pirkanmaalla, Pirkanmaan ELY-keskus tiedottaa. Suurten järvien tulvahuippu on odotettavissa toukokuun loppupuolelle. Vähäjärvisillä alueilla ja peltovaltaisilla alueilla tulvahuippu on meneillään.

Tavanomaista enemmän lunta

Talven lumikertymä Pirkanmaalla on ollut selvästi viime vuosia suurempi, minkä vuoksi tulvavesien ennustetaan nousevan selvästi tavanomaista korkeammaksi. Monin paikoin peltoja on joutunut veden alle ja alavampia rantarakenteita on uhattuna.

– Etenkin Akaan, Urjalan, Punkalaitumen ja Sastamalan alueilla pellot ovat monin paikoin muuttuneet järviksi, toteaa johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Haihunkosken ylittävä silta oli keskiviikkona käyttökiellossa. Kuva Jarno Keskinen.

Eteläosissa tulvahuippu jo saavutettu

Maakunnan eteläosissa lumet ovat jo huvenneet ja alueella ollaan ohittamassa pahin tulvatilanne. Esimerkiksi Jalantijärvi Akaassa on saavuttanut jo tulvahuippunsa ja vedenpinta on kääntynyt alkuviikosta laskuun.

Haihunkoskella myös portaiden käyttö oli estetty. Kuva Jarno Keskinen.
Joki virtasi portaiden alatasanteen yli. Kuva Jarno Keskinen.

Pirkanmaalla kaikkein suurimpien järvien, kuten Iso-Längelmäveden ja Iso-Tarjanneveden vedenkorkeudet jatkavat nousuaan vielä kuukauden päivät. Iso-Längelmävedellä vedenkorkeuden ennustetaan nousevan nykyisestä 40 senttiä ja Iso-Tarjannevedellä 50 senttiä.

Vanajavedellä juoksutus nousee maksimiin

Kevättulviin on varauduttu laskemalla säännösteltyjen järvien vedenkorkeuksia talven mittaan, jotta järvissä olisi tilaa sulamisvesille. Vanajavesi kuuluu Pirkanmaan suurimpiin säännösteltäviin järviin. Säännösteltyjen järvien juoksutukset ovat jo kasvaneet ja ovat lähipäivinä kasvamassa hyvin suuriksi. Etenkin Vanajavedellä juoksutus nousee lupaehtojen maksimiin, mikä näkyy voimakkaana virtauksena Lempäälän kanavassa ja sen lähialueilla. Juoksutuksiin käytettävä Lempäälän kanava siirtyy toukokuussa osittain vesiliikenteen käyttöön, mikä vähentää juoksutusaikaa.

Kuva Jarno Keskinen.

– Vedenkorkeus Vanajavedellä on noussut nopeasti, sillä järvessä on pidätetty tulvavesiä alapuolisen vesistön vahinkojen välttämiseksi. Viime päivinä juoksutuksia on päästy lisäämään, ja tällä estetään vedenkorkeuden liiallinen nousu Vanajavedellä, kertoo vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen Pirkanmaan ELY-keskuksen tiedotteessa.

Kuva Jarno Keskinen.
Kuva Jarno Keskinen.
Kuva Jarno Keskinen.
Kuva Jarno Keskinen.

Lue lisää

Chat Icon