Elämme muuttuvassa maailmantilanteessa. Odotimme korona-ajan väistyvän ja tilanteen normalisoituvan, mutta turvallisuudentunteemme on järkkynyt heti perään Euroopassa käytävän hirvittävän sodan myötä.
Ihmisten mieliin hiipii ajatus, leviääkö hyökkäyssota myös koskemaan omaa maatamme. Tarvitsemmeko jonkinlaista suojausta Natoon hakeutumisen ajalle? Huolta nostaa myös hoitajalakko, keskusteluissa toistuu pelko siitä, onko maamme terveydenhoito turvattu, saanko tarvittaessa apua ja miten tilanne on saattanut mennä näin pitkälle.
Samalla uutiset tuuttaavat ilmastonmuutoksen uhkakuvia, jälleen on kevät myöhässä ja sään ääri-ilmiöt esiintyvät tiuhaan. Onko omavaraisuusasteemme riittävä? Tilannetta ei helpottanut presidenttimme sairastuminen koronaan.
Maailmanlaajuiset erikoisuudet kuten paikalliset tapahtumatkin saavat ihmiset toimimaan mikrotasolla eri tavoin. Meillä saattaa olla tapana hamstrata vessapaperia tai uusia passi. Miten pärjään, jos kriisi iskee omalle kohdalle?
Mieli toimii välillä kummallisesti. Se pyrkii suojaamaan ahdistukselta, ja rauhoituskeinot ovat meillä kaikilla vähän erilaiset. Toisilla on bensakanisterit valmiina, että pääsee ajamalla ainakin Norjaan asti, jos karkuun tarvitsee päästä. Toiset hakevat väestönsuojapaikkoja, jonne saattaisi lemmikin kanssa päästä majoittumaan. Kolmas on nostanut käteistä tyynyn alle riittävän tukun, jos pankkikriisikin iskee samanaikaisesti. Noin, nyt saan nukuttua rauhassa siihen asti, kunnes jokin uusi mullistus iskee.
Samalla kun kaikki on muuttunut, mikään ei ole muuttunut. Pelko siirretään taka-alalle jatkamalla arkisia rutiineja aivan kuin aina ennenkin. On ollut hämmentävää seurata uutisointia esimerkiksi Kiovasta, minne monet ukrainalaiset ovat jo palanneet jatkamaan arkista elämäänsä. Käymään töissä, istahtamaan katukahvilaan, tapaamaan tuttavia ja vaihtamaan kuulumisia. He koettavat elää niin, ettei annan pelolle valtaa, koska pelkääminen on emotionaalisesti raskasta.
Niin mieli toimii. Se pyrkii maadoittamaan sinut tähän hetkeen, tähän tekemiseen ja tähän elämään. Haluamme ympärillemme jotain tuttua ja jotain kaunista, jotta mieli lepää. Joskus mieli tarvitsee tukea siihen, että saat pelon taka-alalle ja ahdistuksesi hallintaan. Näin pystyt jatkamaan sitä, mitä olit tekemässä.
Tätä tukea voisimme jakaa toinen toisillemme hieman enemmän. On meidän kaikkien vastuulla, miten yhteisömme selviää tässä ajassa eteenpäin. Sinun perheesi ja minun perheeni, meidän elinympäristömme ja meidän oma maamme, meidän Eurooppamme.
Sinä vaikutat koko ajan ympäristöösi keskustellen ja ajatuksia vaihtaen. Voit joko rauhoittaa ja luoda uskoa tai päinvastoin luoda pelkoa. Jokainen vuorovaikutushetki on mielenkiintoinen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa, jossa vaikutetaan toisen mieleen.
Saatamme helposti toivoa, että ajatuksissamme pyöriviin haasteisiin ja pelkojen käsittelyyn olisi jokin helppo keino. Jokin ratkaisu, jonka joku terapeutti voisi vaikka jakaa ja elämä jatkuisi helpompana eteenpäin. Harmillisesti sellaista neuvoa vain ei taida olla. Mutta se, mikä meitä ketään ei auta, on kohtaamattomuus. Ajatuksemme kaipaavat tulla kuulluksi.
Katariina Kähkölä
Kirjoittaja on sosiaalialan yrittäjä ja psykoterapeutti.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
