
Sitä ei voinut olla huomaamatta Toijalan torilla vapunpäivänä. Ihmisten tarve kokoontua yhteen ja iloita alkavasta keväästä oli käsinkosketeltavaa. Se oli saanut myös Anitta Johnssonin ja Marko Ariluoman lähtemään juhlimaan vappua torille.
– Meillä on talviasuttava mökki tuossa Köysiössä ihan lähellä, joten tänne torille oli helppo kurvata katsomaan, mitä tapahtuu, hymyili Anitta Johnsson.
– Meitä on täällä monta polvea, kun myös äitini Tuula lähti mukaan, Marko Ariluoma jatkoi.
Vappumeininki houkutti torille myös Jari Lappalaisen, joka oli tullut poikansa Eelin ja lapsenlapsensa Rasmuksen kanssa katsomaan, löytyisikö pojille mukavaa tekemistä.
– Mukavaa, kun ihmisiä on näin paljon liikkeellä. Ja sääkin on vappusääksi hyvä, Lappalainen myhäili.

Tulossa lisää työtaisteluja?
Lasten ilon ja epävirallisten rupatteluhetkien lisäksi työväen vappujuhlaan kuului perinteiseen tapaan myös vakavampaa asiaa. Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen (vas) totesi juhlapuheessaan, että UPM:n väki kävi työtaistelua koko ay-liikkeen puolesta työnantajan sanelupolitiikkaa vastaan.
– Työmarkkinakevät on ollut haastava, mutta kaikesta huolimatta olemme voittajia. Vain joukkovoimalla voimme pärjätä, Lehtonen totesi ja ennusti tulevistakin sopimuskierroksista haastavia.
– Niistä ei tulla selviämään ilman työtaisteluja tai niiden uhkaa.

Nato-jäsenyys mietityttää yhä
Ennen torijuhlaa työväenjärjestöjen vappu alkoi kunniakäynnein ja puhein vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkeillä Kylmäkoskella, Toijalassa ja Viialassa.
Viialassa Kitulan muistomerkillä puhunut varavaltuutettu Mira Nurmi (vas) sanoi kaipaavansa lisää julkista pohdintaa Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle.
– Millaiset tavoitteet tai vaatimukset Suomella on Naton sisäisistä periaatteista ja toiminnasta? Millainen vaikutusvalta meille jää omiin puolustuspoliittisiin asioihimme? Millaisiin sotilasoperaatioihin olemme valmiita osallistumaan?
– Miten pystymme toimimaan poliittisessa sotilasliitossa, jossa jäseninä ovat muiden muassa Unkari ja Turkki, ja vaikuttamaan niin, että demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Joutuvatko nuoret tulevaisuudessa maksamaan kovan hinnan Nato-jäsenyydestä ja kohtaamaan sotilaskohteiden rakentamisen maahamme, hän pohti.
Nurmi käsitteli puheessaan myös kevään työehtosopimusneuvotteluja. Hän totesi, että työnantajajärjestö ei ota tosissaan sote-alan ammattilaisten hätää työvoimapulasta ja palkkauksesta. Tämän johdosta työntekijäjärjestöt joutuvat ottamaan niinkin järeän aseen kuin joukkoirtisanoutumisen käyttöön.
– Sote- ammattilaiset ovat palkkansa ja työolojensa parannukset ansainneet. Nykyinen hallitus vasemmistopuolueiden suulla lupasi hoitajamitoituksen ja vei lupauksensa maaliin. Hoitajamitoituksen toteuttaminen vaikeutuu, kun alalle ei ole tulijoita, ja ammattilaiset vaihtavat alaa tai siirtyvät toisiin tehtäviin.

Konkarit iloitsivat vapusta ja keväästä
Viialan Kitulan muistomerkillä Lasse Järvinen, Tuovi Pukarinen ja Timo Heino kuuntelivat puhetta vakavin kasvoin. Mutta myös iloa näkyi konkareiden silmissä, sillä kolmikon puhe kääntyi omiin syntymäpäiviin.
– Täytän seuraavaksi 86 vuotta, hymyili Lasse Järvinen.
– Minulla tulee puolestaan syksyllä 94 vuotta täyteen, jatkoi Tuovi Pukarinen.
Miehet olivatkin sitä mieltä, että yksi uusi vappu omassa elämänkaaressa on aina iloitsemisen arvoinen asia varsinkin rankkojen korona-aikojen jälkeen.
Heli Mustonen






Juttua muokattu 2.5. kello 20.4. Tähtiaho on korjattu Tähkäahoksi.