Vapunpäivän perinteisiin Toijalassa on vuosikymmenten ajan kuulunut muistotilaisuus sisällissodan uhrien hautamuistomerkillä eli niin sanotulla toverihaudalla Riihiniemessä. Tilaisuus kokosi paikalle alun toistakymmentä henkeä.

Väki ikääntyy ja vähenee

Tilaisuus alkoi Suomen lipun sekä Toijalan Työväenyhdistyksen ja Akaan Vasemmistoliiton lippujen saapumisella ja kukkalaitteen laskemisella hautamuistomerkille. Väen ikääntyminen ja väheneminen pantiin merkille paikallaolijoiden keskuudessa.

– Aiemmin tuokin alue oli täynnä autoja, muisteli tilaisuuden vakiokävijöihin kuuluva, kunnalliselämässä pitkän uran tehnyt Erkki Virolainen todetessaan hauta-alueen ja Turun-radan välissä kulkevan peltotien nyt tyhjäksi.

Virolainen kertoo lapsena hiihtäneensä talvisin peltoaukean yli kouluun lähistöllä sijainneelta kotitaloltaan.

Punaisista ruusuista koostuvan kukkalaitteen laskivat Akaan Vasemmistoliiton johtokunnan jäsen Marjatta Kivi ja sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Harri Rämö.

Keskinäinen luottamus puuttui

Muistopuheessaan kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsen Harri Rämö nimesi vuoden 1918 sisällissodan Suomen historian ristiriitaisimmaksi tapahtumaksi. Sodalla on yhtä monta nimeä kuin siihen on erilaisia näkökulmia. Rämön mukaan sodan juurisyyt olivat suuressa määrin sosiaalisia. Ruoasta oli pulaa ja kasvava työttömyys koetteli perheiden elinoloja.

– Eduskuntavaaleissa 1907 oli jo yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, mutta kuntatasolla asia oli toisin. Kiista kunnallisvallasta johti keväällä 1917 koviin yhteenottoihin, Rämö kertasi demokratian haparoivaa syntyprosessia.

Rämön mukaan marraskuun 1917 suurlakkoa on yleensä pidetty vedenjakajana tiellä kohti sisällissotaa. Työväenkaartit ja suojeluskunnat ottivat paikoin yhteen, ja kahakoissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Silti yksi asia oli yhteinen: suurin osa suomalaisista halusi itsenäisyyttä.

– Mutta jo itsenäisyysjulistuksen aikaan alkoi näyttää pahalta. Keskinäistä luottamusta ei enää ollut. Sodan alkaminen näytti yhä todennäköisemmältä.

Puheensa lopuksi Rämö lainasi sosiaalidemokraattijohtaja Väinö Tannerin spekuloimatonta, tiukan historiatieteellistä ajatelmaa: ”Myöhemmin on mahdoton sanoa, mikä olisi ollut seurauksena, jos olisi menetelty toisin kuin tehtiin. Me tunnemme vain sen tien, jonka maamme joutui kulkemaan, mutta emme tiedä, mihin toiset tiet olisivat johtaneet. ”

– Meidän tulee vaalia ja edistää sovinnollisuutta, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvon kunnioitusta sekä demokraatista yhteiskuntajärjestelyä ja välttää vastakkainasettelua, päätti Rämö puheensa.

Tilaisuus päättyi yhteislauluna laulettuun Oskar Merikannon vuonna 1894 säveltämään perinteiseen Työväenmarssiin, jonka jälkeen moni paikallaolijoista suuntasi vappujuhlaan torille.

Toijalassa oli yli 500 vankia – 122 teloitettiin

Toverihaudaksikin nimetyn Riihiniemen hautausmaan syntyhistoria liittyy valkoiseksi terroriksi kutsuttuihin sisällissodan verisiin jälkiselvittelyihin keväällä 1918 ja tiivistyy seuraavaan, ainakin Veturimuseon arkistoon tallennettuun, aikalaismuisteluun:

”Kun vankien säilytyspaikkana käytettiin yhteiskoulua, mikä on lähellä tätä teloituspaikkaa, niin saivat vangit sen akkunoista nähdä, kun toiset vangit päivällä kaivoivat hautaa niille, joiden vuoro oli seuraavana yönä saada ’ansaittu palkkansa’. Siitä, kuinka suuri hauta kulloinkin kaivettiin, arvelivat vangit paljonko seuraavana yönä tullaan viemään. Tulkoon tässä myös mainituksi, että vangit täällä leirillään kuulivat ne laukaukset, joilla heidän toveriensa viimeiset kärsimykset lopetettiin.”

Sisällissodan jälkeen Toijalassa oli vankileiri, jossa oli touko-kesäkuussa 1918 yli 500 vankia lähinnä silloisen Hämeen läänin alueelta. Esko Korkeamäen työväenyhdistyshistorian (1986) mukaan näistä 122 teloitettiin, viisi kuoli muulla tavoin, 70 vapautettiin ja loput vietiin Tammisaaren vankileirille.

Kärjekkäimpien vastakkainasettelujen vähitellen laannuttua Riihiniemen hauta-alue päätyi Akaan seurakunnan hoitoon. Rovasti Sauli Turja siunasi sen syyskuussa 1999.