Sisä-Suomen poliisilla ei ole osoittaa toimintaan resursseja – Ankkuri-toiminta Akaan kaupungin ja poliisin välillä ei ole vielä käynnistynyt

Sisä-Suomen poliisin poliisipäällikkö Timo Vuola kertoi viime vuoden joulukuussa, että Ankkuri-toiminnasta on sopimus Valkeakosken kanssa ja Akaan ja Urjalan kanssa asiaa valmistellaan. Kuva Jarno Keskinen.

Ankkuri-toiminnan käynnistymistä Akaan kaupungin ja Sisä-Suomen poliisin välillä on puuhattu pitkään. Sisä-Suomen poliisin poliisipäällikkö Timo Vuola kertoi sekä kameravalvonnan että Ankkuri-toiminnan kehittämisen olevan vireillä Akaan kaupungin ja poliisin välillä vieraillessaan Valkeakosken poliisiasemalla viime vuoden joulukuussa.

– Ankkuri-toiminta on kuntien ja poliisin yhteistyötä nuoriin rikoksentekijöihin liittyen. Valkeakosken kanssa meillä on sopimus toiminnasta, Akaan ja Urjalan kanssa asiaa valmistellaan. Tämä yhteistyö on tosi tärkeää sosiaalipuolen ja poliisin välillä, että voitaisiin nuoria auttaa, eikä rikollisuudesta tulisi heille elämäntapaa, Vuola totesi joulukuussa.

Vielä asia ei kuitenkaan ole liikahtanut eteenpäin.

– Poliisilta on pyydetty luonnosta sopimuksesta, siitä asiaa päästään jalostamaan eteenpäin, Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola kertoo.

Poliisilla ei resursseja

Akaan vs. sivistysjohtaja Virve Jämsénin mukaan Ankkuri-toimintaa ei päästy viime vuoden lopulla viemään eteenpäin poliisin resursseista johtuen.

– Poliisilla ei ollut viime vuoden lopulla resursseja sitä käynnistää Akaan suunnalla. Toki olemme kiinnostuksemme yhteistyöhön ilmaisseet, meillä on tahtotila lähteä tekemään yhteistyötä, mutta poliisi ei kyennyt systemaattista toimintaa käynnistämään meillä, Jämsén sanoo.

Ankkuri-toiminnasta vastaava rikosylikonstaapeli Mikko Pitkänen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa poliisin resurssipulan Ankkuri-toiminnan suhteen.

– Resurssipulaa on myös rikostutkinnassa ja kentällä. Ankkuri-toiminnan kaltaisista erikoistoiminnoista nipistellään, siksi toimintaa ei ole kyetty toteuttamaan Akaassa, Pitkänen kertoo.

Ankkuri-toiminnassa mukana olevat poliisit hoitavat tehtävää oman toimen ohella, Pitkänen sanoo.

– Päätoimi voi olla kentällä tai tutkinnassa. Jos päätoimen ohella pystytään toteuttamaan jotain muuta kuten kouluvierailuita tai ankkuri-puhutuksia, sitten niitä tehdään, Pitkänen toteaa.

Se, millaista Ankkuri-toimintaa juuri Akaassa tehtäisiin, riippuu Peltolan mukaan Akaan tarpeista.

– Paikallisista tarpeista se lähtee. Sopimuksella sovitaan kaupungin ja poliisin yhteistyöstä. Poliisin kanssa on tehty muuten yhteistyötä ja poliisi on ollut välillä mukana yhteisissä tapaamisissa, kun asemanseudun tilannetta on käsitelty, Peltola sanoo.

Aseman kameravalvontaa on lisätty

Poliisipäällikkö Vuolan joulukuisen vierailun yhteydessä tiedotettiin myös, että Akaan ja Urjalan osalta selvitetään, voidaanko vielä parantaa kuntien turvallisuutta ja myös tutkinnan tehoa kameravalvontaa parantamalla. Kameroiden lisäämistä yhteistyössä poliisin kanssa ja yhteistyön tiivistämistä kameravalvonnan osalta pidettiin mahdollisena. Ainakin Toijalan aseman osalta kameroita on lisätty.

– VR on lisännyt kameroiden määrää. Se on tehty jo viime kesänä. Tallenteita katsotaan tarpeen mukaan. Jos on jokin tapahtuma, voidaan katsoa, mitä kameroilta löytyy, Peltola sanoo.

Peltola kertoo saaneensa kaupunkilaisilta palautteita Toijalan aseman ulkovalaistuksesta.

– Sen VR on nyt laittanut kuntoon, Peltola tietää.

Asemalla käy edelleen vartija säännöllisesti. Peltolan VR:ltä saaman tiedon mukaan tilanne asemalla on ollut nyt kohtuullisen hyvä.

– Ainoastaan lippuautomaattia oli sotkettu. Käsitykseni on, että tilanne asemalla on ollut hieman rauhallisempi, mutta tilannetta pitää seurata, Peltola toteaa.

Kerjäämisestä ei asiakaspalautteita

Akaan Seutuun yhtyettä ottanut henkilö kertoi että nuorisoa on alkanut oleskella Toijalan S-marketin aulassa kerjäämässä pullonpalautuskuitteja tai palautettavia tölkkejä asiakkailta. S-market Toijalan marketpäällikkö Timo Westerberg kertoo, että ilmiötä ei ole kaupan henkilökunnan taholta isommassa mittakaavassa havaittu.

– Jos havaitaan, opastamme nuorisoa oikeaan suuntaan, Westerberg kertoo.

Westerbergin mukaan palautteita asiasta ei ole asiakkailta saatu.

– Palautetta ei ole tullut. Toivotaan että jos asiakkaamme tällaista huomaavat, he ottaisivat heti henkilökuntaan yhteyttä.

Lue lisää

Chat Icon