
Taas on se aika vuodesta, kun vietetään maailmanlaajuista Punaisen Ristin viikkoa, jonka ajankohta määräytyy järjestön perustajan Henry Dunantin syntymäpäivän 8.5. mukaan. Punaisen Ristin olemassaolo on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.
1863 perustetun Punaisen Ristin synty juontuu noihin aikoihin käytyjen sotien valtavaan uhrien määrään. Loukkaantuneita ei juurikaan pystytty auttamaan, vaan valtaosa heistä menehtyi. Tästä syystä alkoi Dunantin aloitteesta kehittyä ajatus vapaaehtoisjärjestöstä, joka voisi puolueettomasti auttaa niin sotilaita kuin siviilejäkin.
Samoihin aikoihin vuonna 1864 solmittiin Geneven sopimus, joka loi perustan sodan lakeja käsittelevälle humanitääriselle oikeudelle, joilla pyritään suojelemaan erityisesti sodan viattomia osapuolia eli siviilejä, naisia ja lapsia.
Näiden sääntöjen noudattaminen tuntuu unohtuneen, kun seuraamme nyt Ukrainan sodasta kantautuvia uutisia. Selkeitä siviilikohteita on joutunut hyökkäysten kohteiksi ja näin aiheutettu valtavia kärsimyksiä täysin viattomille ihmisille.
Suomen Punainen Risti on aktiivisesti toimittanut apua Ukrainaan sodan alusta alkaen ja paikalle on lähdössä myös kenttäsairaala kaiken muun jo toimitetun avun lisäksi. Hyvä näin.
Koska avun tarvetta on edelleen koko ajan, järjestää SPR Akaan osasto lauantaina 7.5. kello 10–13 toimitila Sykkeen pihalla kahvitarjoilun ohessa arpojen myyntiä, josta tuotto ohjataan Katastrofiavun kautta Ukrainan hyväksi. Samassa tilaisuudessa järjestetään myös pienimuotoinen lipaskeräys Ukrainan hyväksi. Paikallisille yrittäjille kiitokset arpajaisten tukemisesta!
Punaisen Ristin viikolla osasto järjestää lisäksi Akaan lukiolaisille kaksi esittelytilaisuutta järjestön toiminnasta kotimaassa ja ulkomailla. Järjestön kansainvälisestä toiminnasta tulee kertomaan jo eläköitynyt, järjestön pitkäaikainen kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi. Tietoiskujen lisäksi harjoitellaan myös ensiaputaitoja.
Osaston oma väki harjoittelee turvallisuusasioita perjantaina 6.5. valtakunnallisessa SUOJA 2022 -evakuointitapahtumassa, jossa demonstroidaan kokonaisen kerrostalon evakuointia tulipalon takia. Harjoitukseen on pyydetty osallistujat myös kaupungin ja seurakunnan taholta. Tositilanteissa Punaisen Ristin vapaaehtoiset voivat toimia viranomaisten apuna pyydettäessä.
Satu Kari