Nahkialan koulu vie kokemuksensa ulkona oppimisesta muualle Eurooppaan – Nämä logoehdotukset jatkavat Akaasta loppukilpailuun Belgiaan

Nahkialan koulu on mukana Suomesta kansainvälisessä Erasmus+ -projektissa, jonka teemana on Learning Outdoors, Lifelong learning eli ulkona oppiminen ja elinikäinen oppiminen. Muut kaksivuotiseen projektiin osallistuvat koulut ovat Espanjasta, Belgiasta, Madeiralta ja Kreetalta. Nahkialan koulun vastuualueena projektissa on oppilaiden tekemä itsearviointi ja vertaisarviointi.

– Eli miten tutkitaan sitä, mitä tuli opittua, kun teemme ja opimme jotain pihalla. Viemme oman suunnitelmamme muihin maihin, kertoo Nahkialan koulussa projektia koordinoiva opettaja SuviMarja HolkeriSalmesvuori.

Holkeri-Salmesvuori lähtee yhdessä koulun Erasmus-tiimiin kuuluvan Tarja Pulkkisen kanssa toukokuun puolivälissä Belgiaan tutustumaan sikäläiseen tapaan opiskella ulkona sekä kertomaan oppilaiden itsearvioinnista.

Oppilaat ovat tehneet osana projektia myös esittelyt omasta koulustaan, kaupungistaan ja maastaan.

Jenny Lindström (vas.) ja Elsa Väisänen olivat vaalitoimitsijoita logoäänestyksessä. Tytöt kertovat lähteneensä tehtävään, koska se on hauskaa. Jenny Lindströmin tekemä logo oli mukana myös äänestyksessä ja eteni jatkoon. Kuva: Tarja Antola

Pihaleikeissä opittiin karttaa ja kieliä

Ulkona oppiminen ei ole Nahkialan koulussa uutta. Mahdollisuudet siihen ovat hyvät, koska luonto Nahkialanvuorineen ja -järvineen on lähellä.

– Ulkona opiskelun hyötyjä ovat toiminnallisuus, raitis ilma ja se, että lapset oppivat olemaan luonnossa. Sillä on myös oma rauhoittava merkityksensä. Kun projektia alun perin lähdettiin suunnittelemaan, ei ajateltu koronatilannetta, mutta ulkona opiskelu tuli myös siihen tarpeeseen, Holkeri-Salmesvuori kertoo.

Torstaina 28. huhtikuuta, kun Nahkialan koululla vietettiin projektiin liittyvää teemapäivää, pihalla opiskeltiin numeroita ja tervehdyksiä eri kielillä sekä Euroopan karttaa maa-meri-laiva-leikkiä mukaillen. Jokaisella projektin maalla oli maastossa tietty paikkansa, ja oppilaiden tehtävänä oli juosta sen maan luo, jonka nimen huutaja huusi. Samalla opittiin, miten eri maat sijaitsevat toisiinsa nähden.

– Lapset oppivat hahmottamaan, miten esimerkiksi Espanja tai Belgia on suhteessa Suomeen, Holkeri-Salmesvuori kertoo.

Nahkialan koulun rehtori Bjarne Illman kävi äänestämässä omaa suosikkilogoaan. Vaalitoimitsija Elsa Väisänen leimaa äänestyslipun. Kuva: Tarja Antola

Kaupunginjohtaja kävi äänestämässä

Koulun aulassa oli iltaan asti käynnissä projektin logokilpailun äänestys, jossa ehdolla oli kahdeksan oppilaiden tekemää työtä. Omaa suosikkiaan pääsivät äänestämään koulun oppilaat, henkilökunta ja huoltajat. Äänensä kävi antamassa myös kaupunginjohtaja Antti Peltola. Ääniä annettiin yhteensä 209.

Nahkialan koulun kolme eniten ääniä saanutta työtä jatkavat Belgiaan loppukilpailuun, joka pidetään Monsissa 17.–20.5. Nahkialasta finaaliin äänestettiin Jenny Lindströmin, Jenny Sakalan ja Edith Larjovuoren tekemät logot.

Muiden maiden edustajat vierailevat jossain vaiheessa myös Akaassa. Holkeri-Salmesvuori kertoo, että yhteistyötä tehdään silloin myös Pappilan koulun kanssa.

– Ulkona opettavia opettajia on Akaassa muuallakin. Esimerkiksi Siukolan Maria Pappilasta on briiffattu projektista, ja hän on meidän käsikynkässä varsinkin silloin, kun saamme vieraita.

Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuoren mukaan logokilpailun äänestykseen ei ollut vaikeaa löytää vaalitoimitsijoita. Äänestys jatkui iltaan saakka. Kuva: Tarja Antola

 

 

Nämä logoehdotukset kisaavat finaalissa

Jenny Lindströmin logoehdotus.
Edith Larjovuoren logoehdotus.
Jenny Sakalan logoehdotus.

Lue lisää

Chat Icon