
Satamatien alkupäästä purettiin hiljattain vanha talo, jossa toimi viimeksi kangaskauppa Tilkku-Pirtti. Kiinteistön on viime elokuusta lähtien omistanut akaalainen rakennusyrittäjä Heimo Hirvonen.
Ennen Hirvosta kiinteistön omistivat sisarukset Timo Närkki, Jari Närkki ja Irma Peltola, jotka ostivat sen perikunnalta vuonna 1983. Talossa ovat asuneet sisarusten isosetä Väinö Närkki sekä isotäti Sandra Pajunen miehensä Eeli Johannes Pajusen kanssa. Väinö Närkillä ja Pajusilla ei ollut lapsia.
Arajärven tilan emäntä
Kylmäkoskelta lähtöisin oleva ja nykyisin Tampereella asuva Timo Närkki kertoo, että Sandra (Aleksandra) Pajunen jäi kolme kertaa leskeksi. Ensimmäinen mies Juho Arajärvi kuoli vuonna 1932, kaksi vuotta avioliiton solmimisen jälkeen. Toisen avioliiton Sandra solmi vuotta myöhemmin Juho Arajärven veljen Matti Arajärven kanssa. Matti Arajärvi kuoli vuonna 1947. Sandran kolmas mies Eeli Johannes Pajunen oli tilanhoitaja Arajärven tilalla, joka sijaitsi Maunulan suunnalla Kylmäkoskella. Sandra ja Eeli solmivat avioliiton vuonna 1950.
Timo Närkki arvelee, että Sandra ja Eeli tulivat viettämään Toijalaan vanhuudenpäiviään myytyään Arajärven tilan. Pariskunta osti Satamatien talon vuonna 1966. Eeli kuoli vuonna 1974, Sandra 1975 ja samassa talossa asunut Sandran naimaton veli, työmies Väinö Närkki 1980.
– Väinön kuoleman jälkeen kiinteistö siirtyi sukulaisille, jotka olivat lähinnä Väinön veljien lapsia tai lastenlapsia. Silloin perimme kiinteistöstä yhden kolmasosan ja vuonna 1983 ostimme sen kokonaan, Timo Närkki kertoo.
Närkki on selvittänyt asiakirjoista myös paikan varhaisempia vaiheita. Liikemies Johan Leander Arvola myi tilan 1939 posteljooni Oskari Pajuselle, joka oli Eeli Johannes Pajusen veli. Joulukuussa 1950 Oskari Pajunen myi kolmanneksen tilasta sisarelleen, ompelija Helmi Pajuselle. Helmi Pajunen kuoli vuonna 1974, kolmisen kuukautta ennen veljeään Eeliä.

Talo oli 1900-luvun alusta
Vuodesta 1983 kiinteistön omistaneista Närkin sisaruksista Irma Peltola piti talossa kangaskauppa Tilkku-Pirttiä viitisentoista vuotta. Peltolalla on ollut kangaskauppa myös Valkeakoskella, Hyvinkäällä, Kotkassa ja Karhulassa, minkä lisäksi hän on kiertänyt myymässä kankaita toreilla.
Timo Närkki kertoo, että Satamatien kiinteistö myytiin purkukuntoisena.
– Hirret eivät välttämättä olleet huonossa kunnossa, mutta talo oli aivan tiessä kiinni. Siihen saa hyvälle paikalle uuden talon, kun tekee vähän keskemmälle.
Timo Närkin mukaan vuodelta 1901 löytyvän asukasluettelon perusteella purettu talo oli rakennettu 1900-luvun alussa.
Lue myös:
Satamatiessä kiinni ollut hirsitalo purettiin – Heimo Hirvonen on valmis myymään tontin
