
Akaan kaupungin nuorisopalveluiden perinteinen Flooran päivän tapahtuma sai hymyn huulille kävijöille ja järjestäjille.
– Tässä kun on ollut muutama vuosi taukoa, niin nyt kyllä näkee, että tätä on kaivattu, iloitsee Sari Laaki Akaan kaupungin nuorisopalveluista.
Kaupunginjohtaja Antti Peltola katseli tyytyväisenä ympärilleen.
– Ihan kaiken ikäistä näyttää olevan liikkeellä, Peltola ja Laaki toteavat.

Flooran päivän juhlintaperinteet juontavat 1800-luvulle saakka. Laakin mielestä on hienoa, että Akaassa on jo pitkä, useamman kymmenen vuoden oma Flooran päivän perinne.

– Yhdistykset, järjestöt ja erilaiset toimijat ovat mahtavasti mukana ja mahdollistamassa tämän kaiken ikäisten perinne- ja kulttuuritapahtuman, jossa on vahvasti mukana yhteisöllisyys, perinteet ja leikki. Tätä päivää on kiva yhdessä järjestää, ja kuten ympäriltä näkyy, tosi kiva yhdessä viettää, Laaki hymyilee.
Kukka Salmiovirta




– Meillä on tosi hieno NuVan porukka ja muukin paikkakunnan nuoriso, iloitsi nuorisopalveluiden Sari Laaki. Kuva Kukka Salmiovirta.



– Mikäs tänne on tullessa, kun on hyvä menopeli alla. Tällä pääsee liikkumaan hyvin ja näitä on kylillä jo useampikin. Grillimakkara maistuu aina, Jorma nauraa. Kuva Kukka Salmiovirta.