Akaan eilisessä työtapaturmassa menehtyi yksi henkilö – Työntekijä jäi puristuksiin kauhakuormaajan korjaamisen yhteydessä

Akaassa tapahtui keskiviikkona 11. toukokuuta iltapäivällä työtapaturma, jossa menehtyi yksi henkilö. Tutkinnanjohtaja Lassi Suoranta Valkeakosken poliisista vahvisti asian Akaan Seudulle torstaiaamuna.

– Eilen on tullut hätäkeskukseen ilmoitus epäillystä työtapaturmasta Akaassa, missä työntekijän epäiltiin jääneen puristuksiin kauhakuormaajan korjaamisen yhteydessä ja loukkaantuneen vakavasti, Suoranta kertoo.

– Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen, ensihoidon ja poliisin yksiköitä, ja ensihoidon päästessä paikalle todettiin, että kyseinen työntekijä oli menehtynyt saamiinsa vammoihin. Poliisi jatkaa asian eteenpäinviemistä työtapaturman selvittämisenä ja kuolemansyyn tutkintana.

Suoranta ei ota kantaa siihen, missä tapaturma tapahtui, koska kuolemansyyntutkinta on täysin salassa pidettävää.

– Maanrakennusliiketoimintayritys on kyseessä, Suoranta valottaa.

Tällä viikolla poliisilla ei ollut tapahtuneesta uutta kerrottavaa.

Tilannehuone.fi-sivuston mukaan työtapaturma sattui Satamatiellä Toijalassa.

Työntekijän menehtymisestä uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Juttua muokattu 12.5. klo 10.46: lisätty tieto tapahtumapaikasta.

Lue lisää

Chat Icon