Katso video tanssivasta robotista: 81-vuotias teknologiafriikki Risto Leppänen auttaa akaalaisia digipulmissa – Bittinikkari hankki ensimmäisen tietokoneensa vuonna 1979

Teknologiafriikiksi tunnustautuva 81-vuotias Risto Leppänen on puuhannut tietokoneiden kanssa yli puolet elämästään. Vuonna 1979 Leppänen liittyi Pirkanmaan Mikrotietokonekerhoon ja hankki ensimmäisen tietokoneensa, joka oli Telmac Nano.

Tampereelta 2017 Toijalaan muuttaneelle Leppäselle tietotekniikka on ollut aina harrastus. Takana on yli 30 vuoden työura konepaja-alalla.

– Minulla on neljä lasta. Pääasiallinen homma oli silloin leivän hankkiminen perheelle. Tietotekniikkaharrastus toimi pään nollauksena, Leppänen nauraa.

Leppästä kiinnostavat myös robotiikka ja 3D-tulostus, mistä kertoo tanssiva robotti olohuoneen pöydällä. Sen osat Leppänen on tulostanut 3D-tulostimellaan. Robotti on varustettu ultraäänianturilla, jonka avulla robotti havaitsee esteen.

Risto Leppänen opastaa akaalaisia digipulmissa. Kuva: Tarja Antola

Digiopastusta kirjastoissa

Digiosaamistaan Leppänen jakaa myös muille. Hän toimii vapaaehtoisena digiohjaajana Akaan kirjastoissa. Akaan pääkirjastossa digiopastus alkoi viime syksynä ja Viialan kirjastossa Vilkussa tänä keväänä. Asiakkaita on ollut vaihtelevasti 1–4, joita Leppänen on neuvonut kännykän, tabletin tai tietokoneen käytössä.

Apua on tarvittu esimerkiksi tietoturva-asioissa, WiFi-verkkoon liittymisessä, Omakantaan kirjautumisessa, koronatodistuksen lataamisessa kännykkään sekä tulostimen yhdistämisessä tietokoneeseen käyttöjärjestelmäpäivityksen jälkeen.

Leppäsen mukaan monella on jonkinlaista digikokemusta työelämästä, mutta osaaminen voi rajoittua omaan työhön liittyviin ohjelmiin.

– Yksityinen tarve on paljon monipuolisempi ja tarpeet muuttuvat, kun jäädään eläkkeelle. Ajanvaraukset lääkärille ja Omakanta, joissa tarvitaan vahvaa tunnistautumista, ovat vielä monella hakusessa, Leppänen sanoo.

Leppäsen rakentaman robotin osat on tulostettu 3D-tulostimella. Pöydällä on prosessori, jollaisella myös robotti toimii. Kuva: Tarja Antola

Tyhmiä kysymyksiä ei ole

Leppänen lähti digiohjaajaksi nähtyään, että avulle on tarvetta. Hän antaa opastusta korvauksetta.

– Se ei ole minulta pois, jos jaan omaa osaamistani ja levitän tietoa. Itse olen aikanaan saanut mikrotietokonekerhon kautta hyvää oppia ja omatoimisesti olen opiskellut lisää.

Leppänen on toiminut myös Tampereella tutorina Mukanetti ry:ssä, joka opastaa ikäihmisiä tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden käytössä. Hän kannustaa rohkeasti hakemaan apua, jos digilaitteiden käytössä on pulmia.

– Olen aina sanonut, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, mutta tyhmiä vastauksia kyllä on. Ei sitä tarvitse hävetä, jos ei osaa tai ei tiedä. Kysyminen osoittaa, että haluaa saada tietoa, mikä on positiivinen asia.

Kevään viimeinen digiopastuskerta on Viialan kirjastossa Vilkussa keskiviikkona 18.5. kello 14–16 ja Akaan pääkirjastossa torstaina 19.5. kello 14–16. Digiopastukseen on ennakkoilmoittautuminen, jonka voi tehdä kirjaston asiakaspalvelussa tai soittamalla kirjastoon.

– Olen valmis jatkamaan digiopastusta taas syksyllä, jos se kirjastolle vaan sopii, Leppänen kertoo.

Risto Leppänen on puuhannut tietokoneiden kanssa yli 40 vuotta. Kuva: Tarja Antola

 

Lue myös:

Risto-vaari on teknofriikki

Lue lisää

Chat Icon