
Puukauppamäärät ovat olleet poikkeuksellisen alhaalla koko kevään ajan, Pirkanmaalla myyntimäärä viikoilta 1–19 oli yhteensä vain 0,63 miljoonaa kuutiota, MTK tiedottaa. Määrä on reilut 23 prosenttia jäljessä viime vuoden myyntitahdista.
– Tämä merkitsee myös sitä, että noin 70 prosenttia kuluvan vuoden ostotarpeesta on metsäteollisuudella hankkimatta, MTK metsänomistajien Pirkanmaan kenttäpäällikkö Mikko Kriikku kertoo tiedotteessa.
Monesti ostajien tarjoukset eivät ole vastanneet myyjien odotuksia.
– On hyvä muistaa, että metsänomistajalla on aina oikeus hyväksyä tai hylätä ostotarjous, tiedotteessa muistutetaan.
Vuodesta 2023 voi tulla ennätyksellinen hakkuuvuosi
Metsäteollisuuden tulokset vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta olivat MTK:n tiedotteen mukaan ennätysluokkaa. Vientimarkkinat vetävät ja hintataso on korkealla. Kotimaisen puun kysyntää kirittää entisestään puuntuonnin loppuminen Venäjältä. Venäjän tuontipuun määrä on ollut viime vuosina noin 9 miljoonaa kuutiota. Lähes 90 prosenttia tuonnista oli koivukuitua ja haketta. Koivukuitua on tuotu 4,5 miljoonaa kuutiota ja haketta 3,6 miljoonaa kuutiota. Energiahakkeen osuus tuontihakkeesta on ollut merkittävä. Energiahakkeen vaje on vaikuttanut nopeimmin puumarkkinaan. Monin paikoin energiapuusta maksetaan jo kuitupuusta vastaavaa tienvarsihintaa, tiedotteessa kerrotaan.
Näistä lähtökohdista Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT ennustaa ennätyksellistä hakkuuvuotta 2023.
– Puumarkkinoiden todellinen toimivuus on nyt koetuksella. Vapaassa markkinataloudessa nopeasti voimistunut kysyntä voi vahvistaa hintatasoa reippaastikin. Nyt kysymys kuuluukin, toimiiko markkinatalous Suomen puumarkkinoilla, tiedotteessa kysytään.