Tiia Lehtonen aloittaa elokuussa työt Akaan seurakunnassa

Pastori Tiia Lehtonen aloittaa elokuussa Akaan seurakunnassa määräaikaisena seurakuntapastorina. Tehtävä jatkuu vuoden loppuun. Tuomiokapituli määräsi Lehtosen virkaan.

Lehtonen työskentelee tällä hetkellä Lempäälän seurakunnassa vs. seurakuntapastorina. Työ Lempäälässä jatkuu heinäkuun loppuun.

Akaan vs. kirkkoherrana toimiva Kylmäkosken kappalainen Leena Sorsa kertoo, että määräaikaista seurakuntapastoria tarvitaan erityisesti seurakuntavaalien järjestämiseen. Seurakuntavaalit ovat marraskuussa.

Seurakunta joutuu selviämään kesä- ja heinäkuusta yhden papin vajauksella, koska ajanjaksolle ei löytynyt tekijää.

– Kesä on hankala aikaa, kun rippikoulu- ja loma-aika. Tällä asetelmalla meidän pitäisi kuitenkin pärjätä, mikäli kaikki pysyy suunnitelmien mukaisena. Papit, jotka olisi voinut palkata kesälle, olivat jo kiinnitettyinä muualle, Sorsa kertoo.

Sorsan mukaan pappispula ei uhkaa jumalanpalvelusten tai toimitusten hoitamista.

– Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että ne jäisivät hoitamatta. Voin palkata muissa työtehtävissä olevia pappeja toimituksiin, jos tarvetta tulee, Sorsa sanoo.

Kirkkoherra Ali Kulhia on virkavapaalla elokuun loppuun. Sorsa hoitaa kirkkoherran tehtäviä Kulhian virkavapaan ajan.

Tiia Lehtonen aloittaa elokuussa Akaassa seurakuntapastorina.

Lue lisää

Chat Icon