Helppo liikkua -tapahtumassa oli tekemistä jokaiselle – Perusturvan edustajien poissaolo aiheutti pettymyksen invalidiyhdistyksen puheenjohtajalle

Saappaat ja pallot lensivät Toijalan urheilukentällä viime torstaina, kun kentällä vietettiin Akaan Seudun Invalidien ja Akaan kaupungin järjestämää Helppo liikkua -tapahtumaa. Tapahtuma toteutettiin Invalidiliiton järjestämällä Helppo liikkua -viikolla, jonka teemana oli yhdenvertaiset liikuntamahdollisuudet.

Akaan Helppo liikkua -tapahtumassa tarjolla oli bocciaa SM-mitalistien Tapani Lampelan ja Leo Virtasen sekä muiden kokeneiden bocciaharrastajien ohjauksessa, saappaanheittoa, helppoja kuntopiiriliikkeitä sekä kevyempää ja vähän reippaampaa jumppaa.

Helppo liikkua -tapahtumassa pääsi kokeilemaan bocciaa. Kuva: Tarja Antola

Polvi kuntoon portaissa

Ritva Lintula kokeili ensimmäistä kertaa bocciaa.

– Ihan hyvältä tuntui, vaikka ensimmäistä kertaa olenkin heittämässä. Menihän ne pallot sinnepäin, mihin piti, Lintula arvioi.

Lintula pitää huolta kunnostaan kävelemällä päivittäin sekä käymällä säännöllisesti kuntosalilla.

MaiLen Halonen käy sauvakävelyllä, tuolijumpassa ja uimassa mutta harmittelee olevansa tällä hetkellä kipeän polven takia huono liikkuja. Halonen on aikanaan vetänyt yli 20 vuotta kansalaisopistossa jumppaa. Nyt edessä on polvileikkaus. Hän kertoo kuntoutuneensa hyvin edellisestä polvioperaatiosta kävelemällä kerrostalon 49 porrasta ylös ja alas, kun talossa ei vielä ollut hissiä.

– Kuinkas nyt sitten kuntoudun, kun taloon saatiin muutama kuukausi sitten hissi. Mutta pääseehän sitä kävellenkin kulkemaan, jos viitsii, Halonen nauraa.

Halonen tietää hyvän lihaskunnon merkityksen.

– Ei luuranko pysy pystyssä, jos lihakset eivät ole kunnossa. Lihaksethan ne pitävät meidät pystyssä, Halonen sanoo.

Ritva Lintula (vas.), Sisko Sintonen, Liisa Pirilä, Tuula Hakkarainen, Mai-Len Halonen ja Tuula Yntälä pelivuorossa. Kuva: Tarja Antola
Mai-Len Halosen (vas.) harmitteli polvivaivan haittaavan liikkumista. Akaan Seudun Invalidien puheenjohtajan Tuula Yntälän mukaan Helppo liikkua -tapahtumassa oli tekemistä jokaiselle. Kuva: Tarja Antola

Ladulla omaksi iloiksi ja omaan tahtiin

Saappaanheittopisteellä suorituksen sai tehdä joko pyörätuolissa istuen tai seisten. Irja Mustonen kokeili lajia molemmilla tyyleillä. Pyörätuolista saapas lensi 8,85 metriä ja seisaaltaan pari metriä pidemmälle. Mustosen riesana on viime aikoina ollut kipeä polvi. Hän epäilee jalan rasittuneen puuhommissa.

– Talvella olen hiihtänyt ja lenkkeillyt Nahkialanvuorella talvipolkuja, Mustonen kertoo.

SirkkaLiisa ja Heikki Pelonen tekivät kentän laidalla kuntopiiriliikkeitä. Peloset käyvät tuolijumpassa, ja Helppo liikkua -tapahtuman jälkeen Sirkka-Liisa oli menossa vesijuoksuun ja uimaan. Lähes kolme kuukautta kului Lapissa hiihtämässä. Peloset eivät laske ladulla kilometrejä.

– Omaan tahtiin, omaksi iloksi ja vaan tasaista, he tuumaavat.

– Jalkaan olen heittänyt saapasta, mutta en muuten, Pekka Raukola totesi saappaanheittopaikalla. Kuva: Tarja Antola
Irja Mustonen heitti saapasta seisten sekä pyörätuolista. Kari Pajarinen (takana vas.) sekä Seija ja Eero Johansson olivat toimitsijoina. Kuva: Tarja Antola
Sirkka-Liisa ja Heikki Pelonen tekivät kuntopiiriliikkeitä ohjeiden mukaan. Kuva: Tarja Antola

Luistelussa saa tehdä temppuja

Tapahtuman nuorimmat osallistujat olivat Ylpönpihan päiväkodin Mesikämmenet-ryhmän tulevat eskarilaiset. Lasten toimintapisteellä oli pallonheittoa ämpäriin ja ratsastusta keppihevosilla. Ämpäriin osuneesta pallosta sai palkinnoksi karamellin.

5-vuotias Rafael Valjakka tykkää juoksemista.

– Mä tykkään juosta juoksukentällä. Mä juoksen tosi nopeasti, Rafael kertoo.

6-vuotias Venla Sukki harrastaa luistelua ja ratsastusta.

– Tykkään luistelusta, kun siellä saa tehdä kaikkia temppuja. Ratsastuksessa ravaan ja laukkaan, Venla toteaa.

Rafael Valjakka tykkää juosta. Venla Sukki harrastaa luistelua ja ratsastusta. Kuva: Tarja Antola

Invalidiyhdistys haastoi yläkoululaiset

Helppo liikkua -tapahtuman haastekisassa Akaan Seudun Invalidien joukkue kisasi bocciassa Toijalan yhteiskoulun 7A-luokkaa vastaan. Kisa päättyi tasapeliin, jonka jälkeen pelattiin vielä lisäerä. Sen voitti invalidiyhdistyksen joukkue, joka lahjoitti voittonsa oppilaille.

Akaan Seudun Invalidien puheenjohtaja Tuula Yntälä kertoo, että haaste kolmehenkiseen bocciakisaan esitettiin ensin kaupungin perusturvalle. Yntälä on pettynyt, että perusturvan edustajia ei päässyt osallistumaan tapahtumaan.

– Toimintamme kohdistuu henkilöihin, joiden liikunta on tavalla tai toisella heikentynyt tai jopa rajoittunut. Jos jollain tavoin voimme liikunnalla pitää jäseniemme toimintakykyä yllä, se ymmärtääkseni pitkittää perusturvan palveluiden tarvetta, Yntälä toteaa.

Yntälä kertoo useamman osanottajan toivoneen, että tapahtuma järjestettäisiin myös ensi vuonna.

– Otimme sen kiitoksena onnistuneesta tapahtumasta.

Boccian SM-mitalisti Leo Virtanen (vas.) kertoi Toijalan yhteiskoulun oppilaille boccian säännöistä. Kuva: Tarja Antola
Toijalan yhteiskoulun 7A-luokan oppilaat vastasivat invalidien bocciahaasteeseen. Kuva_ Tarja Antola

 

Lue lisää

Chat Icon