Nuoriso on aina pilalla. Tätä tokaisua toistetaan sukupolvesta toiseen. Rappiolla oleva nuoriso tuntuu olevan ikuinen ilmiö. Nuoriso vaan sattuu olemaan jokaisen sukupolven kohdalla pilalla hieman eri tavoilla.
Sokrates valitteli oman aikakautensa ongelmia. Nuoriso oli tottunut ylellisyyteen, omasi huonot käytöstavat, halveksivat vanhempiaan ja kuntoilun sijaan tykkäsivät juoruta. Nuoret eivät edes nousseet enää seisomaan, kun vanhempi mies saapui huoneeseen. Ja kiusasivat opettajiaan.
Aivan varmasti jossain Mesopotamian raunioissa on savitaulu, jossa nuolenpääkirjoituksella valitetaan nuorten mieluummin tanssivan kaksoisvirran rannoilla kuin opiskelevan nuolenpääkirjoitusta.
Tällaista uhmaa ilmeni myös Suomessa. Eikä niinkään kaukana kuin kuvittelisimme. Tanssia pidettiin pahimmillaan moraalittomana ja turmelevana toimintana. Vieläpä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Maaseudulla oltiin musiikin ja tanssin pauloissa. Harrastustoiminta oli metsien ja peltojen seuduilla rajoitetumpaa kuin kaupungeissa. Siksi nuoria houkutteli pahamaineinen nurkkatanssi. Siinä kokoonnuttiin jonnekin latoon tai tupaan tanssimaan ilman nimismieheltä saatua huvilupaa.
Poikaporukka kiersi kylää kysellen lupaa järjestää nurkkatanssit jossain ladossa tai tuvassa. Kun sopiva paikka löytyi, niin porukka hajaantui. Piti etsiä pelimanni säestämään rytmiä. Vaivanpalkaksi soitosta hänelle kerättiin kilisevä kolehti. Tai vaihtoehtoisesti sopivasti hölskyvä pullo.
Loput pojista kävivät pyytämässä kylän tyttöjä tansseihin. Siihen piti saada äitien suostumus. Sitä ei tietenkään millään myönnetty ensimmäisellä kerralla. Se kuului rituaaliin. Äitien täytyi kovaan ääneen voivotella nuorison nykymenoa, mutta sen jälkeen tytöt saivat lähteä.
Juuri tällaiset nurkkatanssit olivat ne pahin ja syntisin illanvieton muoto. Tanssin lomassa tytöt ja pojat pääsivät lähekkäin. Normaalisti tanssimista suvaittiin, jos se tapahtui sukujuhlissa ja sille sopivien juhlapäivien aikana. Mutta nurkkatansseja voitiin pitää keskellä viikkoa. Tai sunnuntaina pyhäpäivänä! Ja peräti joka viikko. Niistä lähdettiin kotiinkin vasta yömyöhään. Tämä takasi sitkeän ja kovaäänisen paheksunnan kylän vanhimpien suunnalta. Nuoriso ei enää keskittynyt hyviin harrastuksiin. Esimerkiksi torvisoittoon tai kuorolauluun.
Onkin paikallaan muistaa nämä menneisyyden valitukset, kun näemme, miten nykynuoriso käyttäytyy. Toki jotkut sotkevat paikkoja. Toiset meluavat läpi yön. Kolmannet tuottavat sirpaleita pitkin katuja. Vasta jälkikäteen voimme myös tietää, ovatko ne järjettömiltä vaikuttavat modernit harrastukset hyödyllisiä vai ajanhukkaa. Ehkä käsityönä tehtyjä keppihevosia myydään joskus kovaan hintaan. Ehkä sähköpotkulautojen luvattomalla virittelyllä saa itselleen uran tulevaisuuden sähkömoottorien parissa.
Kuitenkin jollakin ihmeellä heistä kasvaa ajan myötä ihan kunnollisia aikuisia. Ehkä sellaisia, jotka nolona muistelevat nuoruutensa vauhtia. Tai sitten vuorostaan riehuvat ja aiheuttavat kännissä tuhoa, kun Suomi voittaa maailmanmestaruuden. Urheilulajilla ei niinkään ole väliä. Kunhan pääsee juhlimaan.
Juha Leinivaara
Kirjoittaja on akaalainen pienyrittäjä
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
