Katso riemukas kuvagalleria: Akaan Seudun Nuorisokisoissa oli yli 100 osallistujaa – Sisukkaat nuoret urheilijat selättivät sateenkin

Lehtikeihään miesten voittajan Arttu Alilan tyylinäyte oli vakuuttava. Ilmeisesti pesäpalloilutaustasta oli tässä lajissa hyötyä. Kuva: Pekka Mustonen

Liikkumisen ja yhdessäolon iloa ei himmennä sadekaan. Se nähtiin Akaan Seudun Nuorisokisoissa Akaan keskusurheilukentällä helatorstaina. Vaikka kilpailijoiden määrä jäi jonkin verran tavanomaisesta eli noin 100 osallistujan tuntumaan, se ei heikentänyt kisafiilistä.

Toijalan Vauhdin ja Akaan Seudun yhdessä järjestämät kisat houkuttivat osallistujia paitsi Akaasta myös muun muassa Hyvinkäältä, Tampereelta, Forssasta, Hämeenlinnasta ja Punkalaitumelta.

Huimia heittäytymisiä nähtiin niin juoksulajeissa kuin pallonheitossa, pituushypyssä, kuulassa, keihäässä ja korkeushypyssä.

Jos lapset ja nuoret antoivat kaikkensa kilpailuareenalla, ei aikuisiakaan päästetty pelkästään sivustaseuraajiksi. Akaan Seudun nimikkokisa eli aikuisten lehtikeihäs oli tiukkaa taistoa kunniakkaasta mestaruudesta. Hämmentävän pitkälle itse väkästelty lehtikeihäs lensikin, sillä parhaimmat saivat sen liki 20 metrin päähän.

Ilmeisesti juuri keihään oikea muotoilu siivittää voittoon, sillä miestensarjan ykkönen Arttu Alila hioi keihästään viimeiseen saakka.

– En ole aiemmin osallistunut tähän. Luulen, että napakka ja keulapainotteinen keihäs on paras.

Näin terhakkaasti hymyilivät lehtikeihäskisan osallistujat vielä ennen kisaa. Kisassa oltiinkin jo sitten tosi mielellä ja taistelu oli kovaa. Kuva: Pekka Mustonen

”Sade ei haittaa”

Kuusivuotias akaalainen Moona Vuorinen oli tullut kisaamaan äitinsä Saija Vuorisen tsemppaamana.

– Olin täällä viimekin vuonna. On ollut kyllä tosi kivaa. Sade ei haittaa yhtään, Moona mietti 40 metrin juoksukisan jälkeen.

15-vuotiaiden poikien sadalla metrillä ykköseksi tullut akaalainen Eelis Nurminen harmitteli, että lähtö ei ihan onnistunut, vaikka voittoajasta tulikin hyvä.

– En ole juossut vähään aikaan, niin se näkyi startissa.

Kakkoseksi tullut valkeakoskelainen Juho Valkama oli puolestaan tyytyväinen aikaansa, joka alitti 14 sekuntia.

– Tulin tänne testaamaan, missä kunnossa olen. Varsinaiset lajini ovat 5-ottelu ja seiväs, Juho kertoi.

Akaalainen 6-vuotias Moona Vuorinen osallistui 40 metrin juoksuun ja pituushyppyyn. Äiti Saija Vuorinen oli mukana tsemppaamassa. Kuva: Pekka Mustonen

Rianna näytti, miten juostaan

Ehkä päivän kovimmat heittäytymiset ja rohkeimmat osallistumiset nähtiin kolmevuotiaiden sarjoissa. Esimerkiksi pikkuinen Rianna Korkeemaa juoksi niin ammattimaisella tyylillä, että hyvää menestystä voi ennustaa myös tuleviin kisoihin.

Lopelta kisoihin lähteneet Akseli Lähde ja Akusti Lähde ottivat innokkaasti osaa eri lajeihin, ja kaulassa komeili iltapäivän aikana useampi mitali. Vanhemmat Riikka Elo ja Joni Lähde olivat mielissään kisoista, eikä sade haitannut yhtään.

– Hyvät kisat nämä ovat olleet. Ollaan täällä ensimmäistä kertaa, tähän saakka on käyty lähinnä Hippokisoissa, kertoi Joni Lähde.

Toijalan Vauhdin kisaorganisaatioon kuuluvalla Tuulikki Moisiolla riitti iltapäivän aikana vauhtia ja vipinää. Kuva: Pekka Mustonen

Lue lisää

Chat Icon