Paikallispolitiikassa ja Eläkkeensaajissa vuosikymmenet vaikuttanut Hilkka Heinonen palkittiin harvinaisella suuransiomerkillä

Hilkka Heinoselle luovutettiin Eläkkeensaajien Keskusliiton (EKL) valtakunnallinen suuransiomerkki juhlallisesti osana Viialan Markkinoita. Merkin myönsi EKL:n hallitus jo aikaisemmin huhtikuussa. Kuva: Oona Eskeli.

Tahto-patsas ei ollut ainoa tunnustus, joka luovutettiin osana Viialan Markkinoita lauantaina 28. toukokuuta, sillä markkinaväki pääsi todistamaan myös Hilkka Heinosen palkitsemista Eläkkeensaajien Keskusliiton (EKL) valtakunnallisella suuransiomerkillä.

Merkin myönsi EKL:n hallitus 8. huhtikuuta pitämässään kokouksessa. Suuransiomerkit ovat EKL:n tiedotteen mukaan harvinaisia, ja sellainen on myönnetty edellisen kerran vuonna 2020.

Hilkka Heinonen on Viialan Eläkkeensaajien aktiivi, joka on palkitsemisperusteiden mukaan toiminut yhdistyksessä pitkäaikaisesti ja tuloksekkaasti esimerkiksi olemalla aloitteellinen monien liikuntakerhojen perustamisessa.

Lisäksi palkittu on toiminut vastaavalla tehokkuudella EKL:n Pirkanmaan piirissä ja EKL:n valtuuston jäsenenä. Heinonen vaikuttaa liittotasolla edelleenkin, sillä hän on sihteerinä piirin edunvalvontajaostossa.

Eläkkeensaajien toiminnan lisäksi Heinonen tunnetaan urastaan paikallispoliitikkona. Hän oli valtuutettuna sekä Viialan että Akaan valtuustoissa ja toimi vuosia Akaan vanhusneuvoston puheenjohtajana.

Viialan Markkinoilla ansiomerkin Heinoselle luovuttivat EKL:n valtuuston puheenjohtajanakin toiminut Arja Ojala ja Viialan Eläkkeensaajien puheenjohtaja Anne Mäkinen.

Lue myös:

Viialan Markkinat teki paluun koronavuosien jälkeen, ja ensi vuonna tapahtumalla on uusi järjestäjä – Paavo ja Kalle Hakala saalistivat onginnasta ja arpajaisista tiskiainetta ja vesipyssyn (31.5.2022)

Sanna-Mari Inomaa palkittiin Tahto-patsaalla – Tunnustuksesta häkeltynyt pitkän linjan vapaaehtoistoimija vakuutti tekemisen tahdon kantavan jatkossakin (28.5.2022)

Harvinaisen tunnustuksen Hilkka Heinoselle (kesk.) luovuttivat Arja Ojala (vas.) ja Anne Mäkinen. Kuva: Oona Eskeli.
Kuva: Oona Eskeli.

Lue lisää

Chat Icon