Kaupunki uusii Akaan paloaseman hajonneet hälytysvalot – Nykyiset ovat roikkuneet tolpissaan viime vuodesta saakka

Tässä kunnossa toinen Akaan paloaseman hälytysvaloista on ollut talvesta saakka. Jossain vaiheessa valoja on korjattu teipillä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Akaan paloaseman kohdalla Hirsikankaalla on kahdet oranssit hälytysvalot, jotka palaessaan kertovat Hämeentiellä kumpaankin suuntaan muulle liikenteelle, että asemalta on lähdössä ajoneuvoja. Tolppiin kiinnitetyt valot ovat irronneet ja roikkuneet väärin päin tai sähköjohtojen varassa jo monta kuukautta. Toukokuun alkupuolella Akaan Seutu alkoi selvittää, miksi valoja ei korjata.

Pirkanmaan pelastuslaitokselta parin välivaiheen kautta tavoitettu Akaan paloaseman paloesimies Mikko Nääppä kertoi ottaneensa Akaan kaupunkiin yhteyttä jo viime vuoden puolella, koska hänen mielestään hajonneet valot ovat kaupungin vastuulla. Kun Nääppä teki valoista ilmoituksen, ne eivät olleet vielä niin huonossa kunnossa kuin nyt.

– Hiljattain samasta aiheesta soitettiin minulle tilannekeskuksesta, jonne joku oli ollut yhteydessä. He lupasivat hoitaa asian. Kyllähän ne kuntoon täytyisi saada, Nääppä totesi.

Nääpän mukaan muu miehistö oli hiljattain Viialaan paloa sammuttamaan lähdettäessä todennut, että valot kyllä palavat vaikka roikkuvatkin tolpissaan.

Tällainen valo varoittaa Viialasta päin tulevia autoilijoita Akaan paloasemalta lähtevistä hälytysajoneuvoista. Kuva: Mikko Peltoniemi

Telineet uusitaan kokonaisuudessaan

Akaan kaupungin kiinteistötyönjohtaja Kari Kairenius on hänkin ollut tietoinen hajonneista hälytysvaloista. Kairenius arveli, että valot on voinut irrottaa esimerkiksi talvella aurasta kovalla vauhdilla lentänyt lumi.

Kaupungin kanta oli, että valojen korjaaminen on pelastuslaitoksen vastuulla, mutta Kairenius lupasi selvittää asiaa ja ottaa sen jälkeen yhteyttä Akaan Seutuun. Näin myös kävi.

Kaupungin ja pelastuslaitoksen palaveri asiasta pidettiin 18. toukokuuta, ja 24. toukokuuta Kairenius kertoi, että kaupunki laittaa hälytysvalotelineet kuntoon.

– Ne uusitaan kokonaisuudessaan, ja pelastuslaitos huolehtii paloaseman päässä olevasta tekniikasta. Ongelma on ollut se, että vastuuta kyseisistä valoista ei ole kirjattu selkeästi vuokrasopimuksen vastuunjakotaulukkoon, mutta sekin asia on tarkoitus nyt selkeyttää, Kairenius kertoi.

Akaan kaupungin rakennuttama paloasema otettiin käyttöön kesäkuussa 2013. Kaupunki omistaa rakennuksen ja on vuokrannut sen Pirkanmaan pelastuslaitokselle. Ensi vuoden alusta aseman vuokralainen on Pirkanmaan hyvinvointialue.

Akaan paloasema sijaitsee Hirsikankaalla lähellä ysitien ja moottoritien risteyksiä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Lue lisää

Kommentointi on suljettu.

Chat Icon