Toijalan Tenniksen naiset olivat lähellä nousua SM-sarjaan – Miesjoukkue esiintyi vahvasti seniorien ykkösdivisioonassa

Kapteeni Heidi Juvonen on ylpeä joukkueestaan. Kuva Leena Lipsanen

Toijalan Tenniksen 55 naisjoukkue sijoittui hienosti toiseksi talvikauden 2021–2022 seniorisarjatenniksen 1. divisioonassa. Nousu SM-sarjaan jäi vain yhden pisteen päähän, kun akaalaiset voittivat sarjassa ykköseksi sijoittuneen Tapiolan Tenniksen mutta kokivat toisaalta ainoan tappionsa Hämeenlinnan Tennisseuralle.

– Olen joukkueesta erittäin ylpeä. Keikuimme yllättäen sarjan kärjessä loppumetreille saakka, ja oli upeaa, että voitimme kaikki nelinpelit, hehkuttaa joukkueen kapteeni Heidi Juvonen.

Myös TT:n 40 miesjoukkue esiintyi vahvasti seniorien 1. divisioonassa sijoittuen kolmanneksi ja jättäen taakseen Tampereen Tennisseuran ja Smashin kaltaiset mahtiseurat.

Toijalan Tenniksen miesten ykkösjoukkue sijoittui 4. divisioonan lohkossaan kuudenneksi, ja kakkosjoukkue pelasi itsensä 5. divisioonassa neljänneksi. Parhaat voimat keskittyivät tällä kertaa seniorisarjaan.

Vaikka koronarajoitukset sulkivat tälläkin kaudella kilpatenniksen pariksi kuukaudeksi, Toijalan Tenniksen joukkueet saivat kaikki ohjelmaan merkityt ottelut pelatuksi. Kun mainittavia loukkaantumisiakaan ei tapahtunut, talvikautta 2021–2022 voidaan pitää onnistuneena.

Toijalan Tenniksen joukkueet sisäkauden 2021–2022 sarjatenniksessä:

TT 55 naiset: Anne Ketonen, Hanna Kivimaa, Tuula Lahti, Heidi Juvonen

TT 40 miehet: Jussi Ylönen, Jari Rantanen, Jarkko Syrjälä

TT1 miehet: Jari Rantanen, Jaakko Laurila, Jaakko Marjamäki, Jarkko Syrjälä, Jussi Ylönen

TT2 miehet: Topi Salminen, Matti Lipsanen, Ilari Liiti, Markus Mantere, Jussi M. Heikkilä, Esa Mervelä, Jore Vaara

 

Matti Lipsanen

Lue lisää

Chat Icon