Arajärven rannalta raivattiin umpeen kasvanut hiekkaranta uimarien käyttöön – ”Se on sellainen lapsiystävällinen kahluuranta”

Raivatulla rannalla näyttää jo hyvinkin kesäiseltä, vaikka työt ovat vielä hieman kesken. Kuva Mikko Peltoniemi.

Arajärven uimarannan hiekkaranta piteni toukokuussa muutamia kymmeniä metrejä, kun lepikon valtaama ranta raivattiin ja hiekoitettiin. Raivattu ranta sijaitsee noin 50 metrin päässä Arajärven varsinaisesta uimarannasta.

– Nyt tehty osa on aikanaan ollut hiekkarantainen uimaranta, mutta se on ajan saatossa kasvanut umpeen. Siitä puusto kaadettiin, kunnossapidon esimies Harri Pouru Akaan kaupungilta kertoo.

Raivatulla uimarannalla kasvoi vielä kevättalvella lepikkoa. Kuva Harri Pouru.

Urakka on vielä hieman kesken. Kun kelit kuivuvat, työ tehdään loppuun.

– Haketta levitettiin, laitettiin hiekkalaatikko ja penkkiä ja pöytää, roskista ja muuta, Pouru listaa hiekkarannan parannuksia.

Kunnostetusta rannasta voisi tulla vaihtoehto hyvin suositulle Arajärven varsinaiselle uimarannalle, Pouru arvioi.

– Päärannalla käy niin paljon väkeä, että tuosta tuli varmasti mukavampi paikka vaikka ihan pienille lapsille. Se on sellainen lapsiystävällinen kahluuranta. Siinä on hieno, noin 25 metriä pitkä ranta, mutta se on nyt ollut ihan ummessa. Nyt tuossakin rannalla voi vaikka syödä eväitä, Pouru tuumii.

Rahat raivaukseen tulivat ulkoliikuntapaikkojen budjetista. Ajatus rannan kunnostamisesta heräsi Akaan asukkaiden toiveista.

– Hyvin pienellä omalla työllä saatiin se tehtyä, kun talvikiireet helpotti. Poistettiin puut ja kaupungin omilla koneilla haketettiin ne.

Seuraavaksi ehkä Tipuriin

Rantojen osalta Pouru siirtäisi seuraavaksi katseensa Tipuriin. Toijalan sataman ja Luttusten uimarannat on melko vastikään kunnostettu ja hiekoitettu.

– Kyllä se varmasti on Tipurin ranta, missä seuraavaksi olisi kunnostamisen aihetta. Kyllä se on suunnitelmissa, mutta ei kyllä tälle vuodelle, Pouru sanoo.

Lue lisää

Kommentointi on suljettu.

Chat Icon