Akaan lukion uudet ylioppilaat lakitettiin ihka oikean yleisön edessä lauantaina – Katso jutusta juhlatunnelmien lisäksi tämän lukuvuoden stipendien saajat

Akaan lukiosta valmistui tänä keväänä 28 ylioppilasta. Heistä 27 pääsi paikalle lauantaiseen lakitukseen. Kuva: Tanja Merikari.

Akaan lukion kevään 2022 ylioppilaat saivat vastaanottaa valkolakkinsa perinteisin menoin, sillä kahdelta edelliskeväältä tutut koronaviruspandemian aikaansaamat kokoontumisrajoitukset eivät olleet enää vaikeuttamassa saati estämässä juhlallisuuksia.

27 uutta ylioppilasta osallistui koulun juhlasalissa pidettyyn ylioppilasjuhlaan lauantaina 4. kesäkuuta ja painoi lakit päähänsä perheenjäsentensä, ryhmänohjaajiensa Sari Kärnän ja Mira Heikkilän ja muun lukion väen sekä riemuylioppilaiden läsnä ollessa.

Tänä keväänä Akaan lukiosta valmistui yhteensä 28 ylioppilasta.

Lakitustilaisuudessa puhunut rehtori Juha Alenius muistutti, että vaikka koulutuksen merkitys tulee tulevaisuudessa vahvistumaan edelleen, ei kaikkia taitoja edelleenkään opita opiskelemalla. Kuva: Tanja Merikari.

Korona kulki miltei aina vierellä

Juhlapuheessaan lukion rehtori Juha Alenius nosti esiin muun muassa sen, kuinka valitettavan paljon koronatilanne ehti tahdittaa tuoreiden ylioppilaiden lukio-opiskelua.

– Kaikkia merkittäviä tapahtumia, paitsi tätä kevätjuhlaa, on sävyttänyt pelko tapahtuman peruuttamisesta, typistämisestä tai sen siirrosta. Jokaisessa ylioppilaskokeessasi on vierelläsi kulkenut korona. Olisitko nauttinut lukioajastasi enemmän, tai olisivatko arvosanasi paremmat, jos koronaa ei olisi ollut? Kyllä, Alenius näki.

Puheensa lopuksi Alenius siteerasi torstaista Ylen uutista, jonka mukaan ilman tutkintoa tehtävät työt tulevat vähenemään rajusti seuraavan kymmenen vuoden aikana johtuen tekniikan kehittymisestä.

Vaikka tämä muutos merkitsee koulutuksen merkityksen vankistumista edelleen, Alenius muistutti, että kaikkia taitoja ei edelleenkään opita opiskelemalla.

– Oppimista tapahtuu myös työelämässä sekä vapaa-ajalla. Kun tänään juhlit, voit hyvällä omallatunnolla todeta sen olevan oppimista tulevaisuutta varten, rehtori heitti.

Uuden ylioppilaan puheen pitänyt Enni Kaskimies tarkasteli lakitettujen nuorten vuosia Akaan lukiossa monelta eri kantilta. Puheessa mainituiksi tulivat esimerkiksi arkiset hetket ja tapahtumat. Kuva: Tanja Merikari.

Arkisetkin hetket jäivät mieleen

Ylioppilaaksi julistamisen jälkeen kuullussa uuden ylioppilaan puheessa Enni Kaskimies tarkasteli kattavasti valkolakkien taivalta Akaan lukion huomassa.

Puheessa mainituiksi tulivat paitsi vanhojenpäivä ja penkkarit, myös arkiset hetket ja tapahtumat.

– Muistan oppilaskunnan järjestämät teemapukeutumispäivät, jolloin lukiolaiset pukeutuivat viikon ajan erilaisiin hauskoihin asuihin. Muistan ne lukuisat hyppytunnit, joilla yritettiin ratkaista hermoja raastavia matematiikan tehtäviä. Muistan ruokailujen keskustelut, jotka saattoivat joskus venyä niinkin pitkiksi, että siistijät alkoivat pyyhkiä pöytiä ympäriltä ja oppitunti oli alkamassa muutaman minuutin kuluttua, Kaskimies kertoi esimerkeiksi.

Kaskimies myös kiitti opiskelukavereitaan yhteisestä matkasta ja arveli monen olevan vielä hieman hukassa tulevaisuuden suuntansa suhteen.

– Meillä ei ole kuitenkaan mitään hätää. Rakastetun hahmon, Nalle Puhin sanoja lainatakseni: ”Joet tietävät tämän: ei ole kiirettä. Pääsemme perille jonakin päivänä”. Varmasti meistä jokainen löytää paikkansa tässä maailmassa, joka on täynnä mahdollisuuksia, Kaskimies kannusti.

Lue myös:

Kolmisenkymmentä riemuylioppilasta juhli valkolakkisten nuorten kanssa lauantaina – Lue riemuylioppilas Pekka Kaukisen tervehdys sanasta sanaan (7.6.2022)

Akaan lukion kevään 2022 uudet ylioppilaat (17.5.2022)

Ryhmänohjaajat Sari Kärnä (vas.) ja Mira Heikkilä avustivat lukion rehtori Juha Aleniusta uusien ylioppilaiden lakituksessa. Lakkia hakemassa Enni Kaskimies. Kuva: Tanja Merikari.

Akaan lukion stipendien saajat lukuvuonna 2021–2022:

Uusia ylioppilaita sekä lukion alempien vuosikurssien opiskelijoita muistettiin ylioppilasjuhlan yhteydessä oheisin stipendein.

Civis 50 -riemuylioppilaiden stipendi:

Enni Kaskimies ja Oliver Kuosmanen

Lions Club Toijala:

Oliver Kuosmanen

Lions Club Viiala:

Immi Rantala

Lions Club Kylmäkoski:

Matilda Raittinen

Viialan työväenyhdistys:

Maria Salo

Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki Akaa:

Pipsa Nieminen

Tampereen Seudun Osuuspankki:

Eetu Kärkäinen

Vanhempainyhdistys (tsemppistipendi ylioppilaalle):

Jessica Hauskala ja Vili-Valtteri Vainiola

Pohjola-Norden Toijalan paikallisyhdistys (ruotsin taitajalle):

Oliver Kuosmanen

Kerttu ja Jaakko Tarvaisen stipendi:

Enni Kaskimies

Opettajakunnan stipendi:

Maire Rokkanen

Opettajakunnan stipendi, liikunta:

Samu Hakanen

Akaan JHL:

Roosa Mustonen

Soroptimist Akaa ry:

Aleksandra Pulliainen

Kari Palmun rahasto (taloustaidot, ahkeruus ja isänmaallisuus):

Leo Mäntysaari

Okariinon ystävien stipendi:

Aleksandra Pulliainen

Sverigekontakt i Finland (kirja):

Enni Kaskimies

Pohjola-Norden (e-kirja):

Roosa Mustonen

Kemia-lehti yhteistyökumppaneineen (lehden vuosikerta):

Oliver Kuosmanen

Pirkanmaan teknologia-alan yritysten osoittama stipendi tunnustuksena hyvästä opintomenestyksestä matematiikan ja fysiikan opinnoissa:

Rikhard Saarimäki, 1. vuosikurssi

Suomi-Venäjä-Seuran Valkeakosken osaston osoittama stipendi tunnustuksena hyvästä opintomenestyksestä venäjän kielessä:

Daniel Leväniemi, 2. vuosikurssi

Lukion musiikkilinja esitti lakkiaistilaisuudessa Anssi Tikanmäen Aamu lakeuksilla -kappaleen. Kuva: Tanja Merikari.
Akaan lukion tuoreiden ylioppilaiden lukiotaival oli koronan sävyttämä. Lakitusta nuoret pääsivät kuitenkin juhlistamaan perinteisin menoin. Kuva: Tanja Merikari.
13 uutta ylioppilasta suoritti Akaan lukiossa NLP Practitioner -tutkinnon lukion psykologian opettajan Soile Engbäck-Kurvisen (kuvassa) kouluttamana. Suomen NLP-yhdistys antoi kaikille heistä MIELI-lehden vuosikerran ja oikeuden osallistua ilmaiseksi Suomessa järjestettäviin NLP-iltoihin. Kuva: Tanja Merikari.
Akaan lukion kevään 2022 ylioppilaita. Kuva: Tanja Merikari.
Kuva: Tanja Merikari.
Kuva: Tanja Merikari.

Lue lisää

  1. Ylöjärven Uutiset