Kolmisenkymmentä riemuylioppilasta juhli valkolakkisten nuorten kanssa lauantaina – Lue riemuylioppilas Pekka Kaukisen tervehdys sanasta sanaan

Tämä joukko Toijalan yhteislyseon vuoden 1972 ylioppilaita on nyt joukko vuoden 2022 riemuylioppilaita. Kuva: Marja-Leena Liitin (os. Kuoppa) arkisto.

Kevään uudet ylioppilaat eivät olleet ainoita valkolakkisia juhlijoita lauantaina 4. kesäkuuta järjestetyssä Akaan lukion ylioppilasjuhlassa: päivä oli juhlan paikka myös riemuylioppilaille eli 50 vuotta sitten Toijalan yhteislyseosta ylioppilaaksi kirjoittaneille.

Uusien ylioppilaiden lakituspäivä on riemuylioppilaille perinteinen mahdollisuus kokoontua kuluneiden vuosikymmenten jälkeen yhteen muistojen ääreen. Samalla riemuylioppilailla on tapana kerätä keskuudestaan Civis 50 -stipendi jaettavaksi opinnoissaan ansioituneille ylioppilaille.

Tänä vuonna juhlineiden riemuylioppilaiden ohjelmaan lauantaina kuului lukion tilaisuuden ja kahvittelun lisäksi muun muassa kukkavihkojen lasku Akaan hautausmaan sankarihaudoille ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille sekä ruokailu Ilolassa Metsäkansassa.

Pekka Kaukinen piti lakitustilaisuudessa riemuylioppilaan tervehdyspuheen uusille ylioppilaille. Kuva: Tanja Merikari.

Vippinä paikalle

Hieno perinne ei pysy käynnissä ilman joidenkin aktiivisten riemuylioppilaiden panosta entisten opiskelukavereiden etsintään.

Tällä kertaa yksi aktiiveista oli nykyisin Lahdessa asuva Pekka Kaukinen, joka toimitti myös riemuylioppilaan tervehdyspuheen osana lakkiaisjuhlaa.

Ennen juhlallisuuksia tavoitettu Kaukinen kertoi Akaan Seudulle, että porukan kasaaminen yhteen oli häneltä ja kahdelta muulta aktiivilta aikamoinen työmaa.

– Yhtäkin nimeä löytyi Suomesta neljältä ja puolelta sadalta henkilöltä, hän havainnollistaa tehtävän haastavuutta.

Lauantaiksi saatiin paikalle lopulta hitusen alle kolmekymmentä riemuylioppilasta, ja vieläpä hauskat VIP-passit kaulassaan.

– Meillä karkasi mopo vähäsen käsistä! Passeissa luki muun muassa ”non scholae, sed vitae discimus” eli ”emme opiskele koulua vaan elämää varten”, Kaukinen paljastaa nauraen.

Tässä kuvassa lakitustilaisuuteen osallistuneita riemuylioppilaita VIP-passit kaulassaan koulun juhlasalissa. Kuva: Tanja Merikari.

”Vallatkaa hallituspaikat”

Riemuylioppilaan tervehdyksestä Pekka Kaukinen halusi jättää tietoisesti pois kaikki historialliset muistelot ja keskittyä kannustamaan uusia ylioppilaita ”vähän joka puolelle”.

– Päättäväisesti korjatkaa menneiden sukupolvien ”katalat” virheet. Lukekaa itsenne johtaville paikoille, kyllä ne avautuvat teille. Osallistukaa ja vallatkaa hallituspaikat ja järjestöt, unohtamatta mediaa, kuului osa Kaukisen puheen kannustavista vinkeistä.

Kuullun ymmärtäminen oli uutta ja tarpeen

Jotta muistot eivät jäisi tyystin riemuylioppilaiden omaan piiriin, Pekka Kaukinen jakoi haastattelun päätteeksi pari omaansa.

Kouluvuosilta Kaukiselle yksi kirkkaimmin mieleen jääneistä asioista on hänen äidinkielen opettajansa toiminta. Opettajalla oli jonkinmoisia ongelmia Kaukisen kanssa.

– Aina kun kirjoitin aineen, sain siitä ensimmäiseksi arvosanaksi 4–. Ylioppilasaineenkin hän laittoi lautakuntaan C:nä, vaikka se olikin lopulta C+ eli magnaa hipova. Se oli pikkainen näpäytys hänelle.

Lisäksi Kaukinen muistaa, että heidän kirjoitustensa aikaan eli vuonna 1972 kielten kokeista tuli kolmiosaisia, ja ne sisälsivät muun muassa täysin uuden innovaation: kuullun ymmärtämisen osuuden.

– Kuullun ymmärtäminen on ollut tarpeellinen koko iän ja tulee aina vain tärkeämmäksi mitä pidempään on avioliitossa, Kaukinen kokee.

Lue myös:

Akaan lukion uudet ylioppilaat lakitettiin ihka oikean yleisön edessä lauantaina – Katso jutusta juhlatunnelmien lisäksi tämän lukuvuoden stipendien saajat (6.6.2022)

Pekka Kaukisen riemuylioppilaan tervehdyspuhe:

Arvoisa Rehtori, Ansiokkaat Opettajat sekä Arvostetut Vanhemmat että Ainutkertaiset Uudet Ylioppilaat!

Olette yksi – tässä yli 24.000 joukossa – jotka tänään saavat painaa uunituoreen Valkolakin – omaan päähänsä!

Onnittelut etukäteen teille Onnistujat!

Seuraavien 40 vuoden aikana te tulette muuttamaan maailmaa teidän näkökannalta paremmaksi elää ja olla!

Te tulette tekemään – urotöitä, jotka tulevat loistamaan historian lehdillä!

Siihen te tarvitsette – suomalaista sisua ja omaehtoista taistelutahtoa, ja niitä teillä riittää!

Sen te olette jo osoittaneet – suoriutumalla Ylioppilaiksi! Tässä tämän hetken maailmantilanteessa, tänä keväänä!

Olette ansainneet pitää välivuoden, ehkä opintovapaan tai jotain ihan muuta, jos se teistä tuntuu mielekkäältä!

Olkaa hiukan Itsekkäitä! Käärikää hihat ylös ja uusi ”vaihde” sisään!

Reppu selkään ja ”Reilaamaan”!

Irrottelu innostaa ja vaihtelu virkistää!

Lentäkää vaikka Norralla Amsterdamiin, pyöräilkää siellä – uudessa ympäristössä – kanaalien keskellä ja katselkaa erilaisia asuntolaivoja.

Käykää kuuntelemassa – Pohjanmeren aaltojen kohinaa ja nauttikaa tästä elämän hetkestä!

Seuraavaksi – ostakaa ”luotijunaan lippu” ja matkustakaa – katsomaan Citi Vaeltajan silmin – Euroopan keskuksien ihmeitä, teidän kaipaamasta vinkkelistä!

Muistakaa – olettehan jo tunnin päästä – Euroopan ”sykkivässä ytimessä” ja sen kaikesta uudesta avartavasta kokemuksesta!

Nyt EU-maailma – on avoin uudella tavalla teille ja tuleville unelmille!

Muistakaa, kyllä te ehditte vielä opiskelemaan ja suorittamaan tutkintoja!

Teitä odottaa palavasti – Suomen 13 Yliopistoa, Ammattikorkeakoulut ym. oppilaitokset ja niiden iloinen mukaansa tempaava opiskelijaelämä kampuksilla!

Ihka uudessa kaupungissa – ovat omat persoonalliset tavat ja murteet! Ihastukaa tai vihastukaa – niiden kanssa pitää elää jokunen vuosi!

Nauttikaa nuoruudestanne – ja ottakaa tilanne haltuun!

Uuden oppiminen tulee jatkumaan – läpi koko opiskeluajan ja sen jälkeen vielä läpi koko työelämän! Onnittelut teille harmaat aivosolut!

Suoritatte 5–7 osaisia ”lean”-jaksoja, aloittelijasta – ammattilaiseksi! WEB 3 tulee tutuksi teille jne.

Tulette huomaamaan sen tosiseikan, että on turha murehtia – Ylioppilaslautakunnan arvosanoista enää, kun teillä on taskussa jo Maisterin paperit tai ylempi AMK-tutkinto!

Päättäväisesti – korjatkaa menneiden sukupolvien ”katalat” virheet!

Lukekaa itsenne – johtaville paikoille, kyllä ne avautuvat teille!

Osallistukaa ja vallatkaa hallituspaikat ja järjestöt – unohtamatta Mediaa!

Haltuunotto jatkukoon – koko uranne ajan ja hypätkää sitten Oravanpyörästä pois, kun aika ajaa ohitsenne – tai joku käskee!

Ratkiriemukasta Ylioppilasjuhlaa ja Iloista Kesää teille Ylioppilaat, muistakaa ”valvoa” muistellen Ihania kesäöitä!

Hauskaa matkaa tulevaisuuteen!

Kuva: Tanja Merikari.

Lue lisää

Kommentointi on suljettu.

Chat Icon