
Turku–Toijala-yhteysvälin kaupungeilla, kunnilla sekä Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen liittojen edustajilla on vahva tahtotila ja yhteisymmärrys Turun ja Tampereen välisten junayhteyksien kehittämistarpeesta, Pirkanmaan liitto tiedotti torstaina 9. kesäkuuta.
– Suomen toiseksi ja kolmanneksi suurimpien kaupunkikeskusten Tampereen ja Turun väliin jää radanvarteen rakentunut taajamien helminauha, jota nykyinen raideliikenne ei palvele riittävällä tasolla, tiedotteessa todetaan.
Toiveissa viisi uutta pysähdyspaikkaa
Liittojen tavoitteena on kehittää yhteysväliä lähtökohtaisesti Turun ja Toijalan välisenä taajamajunayhteytenä. Tällöin junat pysähtyisivät nykyisten kaukoliikenteen asemien lisäksi alustavasti Turun Urusvuoressa, Liedon asemalla, Aurassa, Kyrössä ja Urjalassa. Toijalan risteysasemalla taajamajunaa täydentäisivät jatkoyhteydet pääradalla niin Tampereen kuin Helsingin suuntaan, tiedotteessa visioidaan.
Akaassa on tuoretta kokemusta junavuorojen lisäämiseen tähtäävästä hankkeesta. Akaan Seutu uutisoi joulukuussa 2021, että Akaan kaupunginhallitus päätti yhdessä Lempäälän, Nokian ja Tampereen kanssa ostaa VR-Yhtymältä viisi uutta päivittäistä junavuoroa Toijalan ja Tampereen välille. Näin junavuorojen väliksi muodostuu arkisin pääsääntöisesti puoli tuntia, sitten kun uudet vuorot aloittavat liikennöinnin elokuussa.
– Tässä Tampereen ja Turun välisten junayhteyksien kehittämisessä voisi olla mahdollisesti toiminnallisesti sama idea kuin Toijala-Tampere-välin kehittämisessä, johon saatiin lisävuoroja. Siinä Toijala on toki merkittävä asema. Jos junat nykyistä useammalla asemalla pysähtyisivät, toki Toijalan aseman merkitys kasvaisi, Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola toteaa.
Parantaa vetovoimaa ja elinvoimaisuutta
Liittojen tiedotteen mukaan etenkin pienemmissä kunnissa raideliikenteen kehittäminen koetaan elinvoimaisen tulevaisuuden kannalta kriittiseksi kärkihankkeeksi, johon ollaan valmiita panostamaan.
– Turku–Toijala-yhteysväliä palvelevan taajamajunaliikenteen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeä toimenpide. Se parantaa kuntien elinvoimaisuutta, vetovoimaa ja vuorovaikutusta sekä edistää kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden onnistunutta toteuttamista, korostaa Urjalan kunnanjohtaja Annu Kuusisto tiedotteessa.
– Moni radanvarsikunta on tässä Tampere-Turku-välin parantamisen suunnittelussa mukana, ja me täällä Akaassa pyrimme myös toki erilaisin keinoin junayhteyksiä kehittämään. Meiltä on ollut mahdollisuuksien mukaan edustaja mukana yhteisissä tapaamisissa.
Akaan edustajat ovat muun muassa kertoneet muille radanvarsikunnille viime vuonna valmiiksi saadusta mallista, jossa Toijalan ja Tampereen välin vuoroja päätettiin lisätä.
– Olemme kertoneet Pirkanmaalla toteutettavasta hankkeesta ja sen valmistelusta. Nyt tarvitaan riittävä tietopohja kehittämistarpeista ja investoinneista. Vielä ei ole tietoa tarkemmasta aikataulusta, asia on selvityksessä, Peltola sanoo.
Seitsemän kertaa päivässä
Nykyinen kaukojunaliikenne Tampereen ja Turun välillä kulkee suuntaansa seitsemän kertaa päivässä. Tämä jättää parantamisen varaa Tampereen ja Turun väliseen saavutettavuuteen ja erityisesti pienempien radanvarsikuntien joukkoliikenneyhteyksiin.
– Puutteellisten yhteyksien vuoksi radanvarsikuntien pendelöinti ja muu liikenne on huomattavan usein yksityisautoilun varassa. Kun pyritään kestävään aluerakenteeseen ja liikennejärjestelmään, joukkoliikenneyhteyksillä on nyt ja tulevaisuudessa merkittävä rooli, Pirkanmaan liiton ja Varsinais-Suomen liiton tiedotteessa todetaan.
Kunnat ja maakuntien liitot tekevät yhteistyötä VR:n ja Väyläviraston kanssa, jotta saadaan riittävä tietopohja uusien seisakkeiden kehittämistarpeista ja tarvittavista investoinneista. Näin voidaan muodostaa mahdollinen etenemispolku taajamajunaliikenteen käynnistämiseksi.
Kommentointi on suljettu.