Vuoden Akaalainen: Kiitos onnistumisesta kuuluu isolle joukolle – ”Ilman muuta mielellään täällä jatkan, jos se vain on mahdollista”

Vuoden Akaalaiseksi 2022 valittu kaupunginjohtaja Antti Peltola kiitti valintansa jälkeen kaikkia akaalaisia, kaupungin henkilökuntaa sekä yhteistyökumppaneita. – Teidän kanssa on tosi hienoa tehdä työtä, Peltola kiitti. Kuva Jarno Keskinen.

Vuoden Akaalainen on kaupunginjohtaja Antti Peltola. Peltolan valinta julkistettiin Toijalan Markkinoilla aurinkoisena perjantaina 10. kesäkuuta. Valinta tuli Vuoden Akaalaiselle itselleen täydellisenä yllätyksenä.

– Tulin torille kutsuttuna yhteishaastatteluun Vuoden Akaalaiseksi valittavan kanssa, sumutus onnistui, Peltola kertoi kiitospuheessaan heti valinnan jälkeen.

Valinnan tehneen raadin perusteluissa Peltolaa kuvattiin helposti lähestyttäväksi heittäytyjäksi, jonka työ on lisännyt yhteisöllisyyttä Akaassa. Peltola vaikutti hieman liikuttuneelta kohdalleen osuneesta kunniasta.

– Arvostan tätä tosi kovasti. Tuntuu hyvältä ja kyllä meni myös tunteisiin. Kyllä se mieltä lämmittää tämmöinen muistaminen, Peltola totesi.

Kiitospuheessaan Peltola kiitti kaikkia akaalaisia ja ennusti kaupungille hyvää.

– Meillä on Akaassa edessämme varsin hyvä tulevaisuus. Toki nyt ollaan historiallisten muutosten edessä, mutta tehdään yhdessä töitä sen eteen, että tulevaisuus on valoisa, Peltola toivoi.

Mopomiitti-vihje paljasti

Vuoden Akaalaisen valitsee ja palkitsee Akaan Nuorkauppakamari ja kamarin kutsumat raatilaiset. Akaan Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Saija Kopra antoi yleisölle vihjeitä valittavasta ennen kuin julkisti Peltolan nimen. Yhdessä vihjeistä valittavan kerrottiin käyneen paikalla Viialan työväentalon lattian purkutalkoissa.

– Siinä kun lattian purku mainittiin, aloin miettiä, että keitähän siellä oli silloin paikalla, kun itse kävin purkutöitä seuraamassa.

Toisessa vihjeessä palkittavan kerrottiin johdattaneen Akaan Mopomiitin kulkuetta vuonna 2020.

– Se oli ratkaiseva, siinä vaiheessa lopullisesti tajusin, Peltola kertoo.

Peltola haluaa jatkaa kaupunginjohtajana

Antti Peltola johtaa Akaan kaupunkia viiden vuoden työsopimuksella. Tämän vuoden keväällä noista vuosista tuli täyteen jo kolme. Peltolan työ Akaan hyväksi on nyt arvioitu Vuoden Akaalaisen tittelin arvoiseksi. Peltola kertoo olevansa halukas jatkamaan kaupunginjohtajana nykyisen sopimuskautensa jälkeenkin.

– Tosi hyvin olen Akaassa viihtynyt. Ilman muuta mielellään täällä jatkan, jos se vain on mahdollista. En ole aktiivisesti hakenut muita paikkoja, Peltola kertoo.

Peltola kiitti onnistumisestaan tehtävässään suurta joukkoa ihmisiä.

– Lämmin kiitos akaalaisille. Akaassa on ollut hieno tehdä töitä. Kiitos kuuluu hyvin laajalle porukalle, kaupungin henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille, johtoryhmälle, akaalaisille yrityksille ja ilman muuta kaikille akaalaisille, Peltola päättää.

Vuoden Akaalaisen 2022 valinneen raadin muodostivat Akaan Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Saija Kopra, Kristiina Mäkelä Akaan Nuorkauppakamarista, Tuuli Joensuu Akaan Nuorkauppakamarista, Vaateliike Huuskan yrittäjä Maria Valtonen, tutkija Ossi Heino ja Akaan Seudun päätoimittaja Jarno Keskinen.

Lue lisää

Kommentointi on suljettu.

Chat Icon