Kaksi päivää paippeja, pannukakkuja ja tiikereitä – Toijala Lentis -turnauksessa kisasi viikonloppuna 66 joukkuetta ympäri maata

Paremmin ehkä vankilanjohtajana tunnettu, Toijalan Valpasta edustanut Harri Rämö antoi myös lentishommassa kaikkensa. Kuva Pekka Mustonen.

Tiesitkö, että paippi on lentopallossa takakenttäpelaajan hyökkäys? Ja pannukakku on puolustuksen kämmentekniikkaa ja tiikeri puolustushyppy? Ei haittaa, jos ei tiedä. Ilman lentissanastoakin saattoi nauttia Toijala Lentis -turnauksesta Savolan kentällä viikonloppuna.

Kentällä pelasi kahden päivänä aikana 66 joukkuetta. Joukkueista noin puolet oli paikallisia. Turnaus sai pelaajilta varsin hyvää palautetta.

Kangasalta tulleet Rulepan pelaajat Ilpo Virkki, Jouni Aalto, Touko Häkli, Mari Tuominen ja Anne Murtonen kehuivat järjestelyjä. He harjoittelevat Kangasalla kolmesti viikossa, joten turnaukseen tultiin ihan tosissaan. Kuva Pekka Mustonen.

– Kyllä on ollut hyvä turnaus, ollaan kolmatta kertaa täällä. Pisteitähän tänne tultiin hakemaan, mutta toistaiseksi ollaan saatu nauttia enemmän tästä hyvästä säästä, nauroi oman porukkansa puhenaisena toiminut Anne Murtonen.

Kehuja ja halauksia

Jos olivat pelaajat mielissään, niin myös järjestävän seuran eli Toijalan Valppaan puheenjohtaja Saija Roininen oli tyytyväinen.

Johanna Rautalin ja Johanna Nykulla olivat tulleet katsomaan jälkimmäisen pojan Juho Haapakosken pelaamista. Kuva Pekka Mustonen.

– En tiedä, johtuiko tämä koronan aiheuttamasta tauosta tai sitten olen unohtanut, miten paljon hyvää palautetta pelaajat antavat. Minäkin olen saanut koko ajan kehuja ja halauksia, Roininen hymyili.

Hänen mukaansa etenkin pääkaupunkiseudulta tulee joka kerran paljon joukkueita. Iso osa saapuu rennosti höntsäilemään, harva pelaa ”verenmaku suussa”.

– Meillähän ei ole ikinä ollut täällä mitään järjestysongelmia. Tämä on kuin lentistä pelaavien sukukokous, hän nauroi.

Yksi järjestävän seuran ahkerimmista talkoolaisista oli Harri Rämö, joka nähtiin nytkin niin turnauksen valmisteluissa kuin itse pelikentällä antamassa kaikkensa. Moni tuntee Rämön paremmin siviiliammatistaan Kylmäkosken vankilan johtajana.

– Harri on ollut varmaan jokaisessa 42:ssa turnauksessa. Hän on kantavia voimia, Roininen kiitteli.

Palkka menee kevarikorttiin

Kenttätyöntekijänä ahkeroinut 17-vuotias akaalainen Veini Laine oli tyytyväinen, kun oli saanut turnauksesta kesäpestin.

17 vuotta täyttävä kenttätyöntekijä Veini Laine piti turnaustyökokemusta monipuolisena mutta aika rankkana. Jo ennen viikonvaihdetta puolentoista viikon kesäpestiin ehti kuulua monenmoista valmisteluhommaa. Kuva Pekka Mustonen.

– Laitan rahat kevarikorttiin. Pääsin myös kesäksi kiinteistönhuoltohommiin.

Isänsä kannustamana pelaamaan tullut 19-vuotias Venla Helin odotteli lauantaina joukkueen toista peliä. Venla myönsi, että ei ole mikään erityinen lentopallon harrastaja, vaan turnaus kiinnosti enemmänkin hyvän tunnelman ja seuran vuoksi.

Tunnelma Savolan kentällä oli letkeä mutta toisaalta pelattiin myös ihan tosissaan. Kenttäjärjestelyt saivat paljon kiitosta turnauksen osallistujilta. Kuva Pekka Mustonen.

Katsomaan tulleet akaalaiset Johanna Nykulla ja Johanna Rautalin ihastelivat niin säätä kuin letkeää menoa.

– Tämä on ollut kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu Akaassa, kun tapahtuu niin paljon ja väkeä on hurjasti liikkeellä, naiset tuumivat.

Akaalainen Venla Helin (oik.) valmistautui lauantaina toiseen otteluunsa. Ystävä Emilia Lindstedt oli tullut seuraksi Lola-koiransa kanssa. Kuva Pekka Mustonen.

Lue lisää

Chat Icon