Possujuna vei 4-vuotiaan Paavon sydämen – Toijalan Markkinoiden tyytyväiset kävijät kehuivat tunnelmaa ja tarjontaa

Kaksivuotias Venla Jussila ja hänen äitinsä Laura Jussila kävivät markkinoilla molempina päivinä. Kuva Pekka Mustonen.

Jos hymyjä voisi pullottaa, Toijalan Markkinoilta olisi saanut kerättyä monta kontillista viime lauantaina. Markkinoiden pelimerkit olivat nimittäin kohdillaan. Niin myyjiä kuin yleisöä oli kukkurapäin. Kun aurinko alkoi helottaa puoliltapäivin taivaalta, markkinapäivästä kehkeytyi superlauantai.

Samaa mieltä oli neljävuotias akaalainen Paavo Rissanen, joka nautti täysin siemauksin possujunan kyydistä.

– Ei ollut yhtään pelottavaa! Kivaa oli!

Neljävuotias Paavo Rissanen otti kaiken irti italialaisesta possujunasta, joka olikin tivoliyrityksen laitteista se kaikkein vanhin ja suosituin. Kuva Pekka Mustonen.

Ihan alunperin Paavo oli tahtonut markkinoille siellä esiintyneiden Mimin ja Kukun vuoksi.

– Paavo odotti Mimiä ja Kukua kovasti. Hän pääsikin sitten lavalle saakka, ja se oli kova juttu, kertoi Paavon äiti Saija Rissanen.

Paavon lisäksi äidin matkassa olivat perheen lapset 7-vuotias Helmi ja yksivuotias Vieno.

– Mukavaltahan tämä näyttää, kun on näin paljon ihmisiä liikkeellä, äiti Saija Rissanen tuumi.

Tivoliyritys toimii kolmannessa polvessa

Possujunaa isännöi 28-vuotias akaalainen Sami Myllyniemi, joka on itsekin aikoinaan ajellut sen kyydissä pikkupoikana. Tivoli Huvimylly toimii Akaasta käsin nyt kolmannessa polvessa.

Akaalainen Sami Myllyniemi on mukana perheen tivoliyrityksessä kolmannessa polvessa. Tivoli Huvimylly kiertää ympäri Suomen laitteineen. Kuva Pekka Mustonen.

– Tämä juna on todennäköisesti kotoisin Italiasta ja se on ostettu meille aikoinaan Suomen Tivolilta, esitteli Myllyniemi tivolilaitteiden klassikkoa.

– Parasta tässä työssä on nähdä lasten ilo. Vaikka toiminta on nykyisillä dieselin hinnoilla laskettava aika tarkkaan, tuntuu, että lapset kaipaavat näitä perinteisiä tivolilaitteita, ja mielelläänhän me lähdetään tien päälle ympäri Suomen.

Eeli tykästyi sähköskoottereihin

Jos klassiset tivolitouhut veivätkin voiton lasten silmissä, myös ensimmäistä kertaa mukana olleet Aki Ajon sähköskootterit saivat aikaan vipinää Sontulantielle.

7-vuotias Eeli Joensuu ja äiti Tuuli Joensuu aloittivat lauantaisen kierroksen lasten sähköskootteriradalta. Kuva Pekka Mustonen.

– Olin täällä jo perjantaina ajamassa, kertoi 7-vuotias Eeli Joensuu täysissä ajovarusteissa.

Eelin mielestä sähköskoottereilla ajaminen toi lisäsäväyksen markkinoihin, vaikka kyllä perinteinen tuhlaaminenkin maistui.

– Minulla on tässä 20 euroa, sain sukulaiselta markkinoita varten. Kyllä kohta on mentävä jotain herkkuja ostamaan, Eeli tuumi.

Mukana ollut äiti Tuuli Joensuu kiitteli niin markkinoiden runsasta tarjontaa kuin säätä.

– Kaikki on mennyt mukavasti. Sääkin on nyt hyvä.

”Kerrankin hyvin lapsille toimintaa”

Samoilla linjoilla muiden kanssa oli kaksivuotias Venla Jussila äitinsä Laura Jussilan kanssa. Sillä aikaa, kun Venla keskittyi eriväristen ponilelujen arviointiin, Laura-äiti kehui tunnelmaa.

Lasten musiikkiteatteriduo Mimi ja Kuku ovat supersuosittuja ja se nähtiin myös kotikentällä Akaassa. Esiintyjäkaksikko sai kirjoittaa nimikirjoituksia yksi toisensa jälkeen. Kuva Pekka Mustonen.

– Ollaan jo toista päivää markkinoilla. On ollut tosi kivaa nähdä ihmisiä, jotka pitkän korona-ajan jälkeen ovat lähteneet liikkeelle. Tuntuu, että nyt lauantaina liikkeellä on nimenomaan lapsiperheitä.

– Lapsille järjestetään yleisesti aika vähän mitään, niin markkinoilla on ollut mukavaa, kun kaikenlaista on saatu kokeilla ja nähdä. Ja kyllähän markkinoilta ostetut muikut on aina ihan oma lukunsa.

Toijalan markkinat keräsivät pitkän koronapuutumuksen jälkeen paljon kävijöitä. Kehuja tuli niin monipuolisesta tarjonnasta kuin erityisesti lapsille suunnatusta toiminnasta. Kuva Pekka Mustonen.
Toijalan markkinoilla meni lauantaina kaikki nappiin. Kun sääkin muuttui puoliltapäivin aurinkoiseksi, väki kierteli mielellään pitkin laajaa markkina-aluetta. Kuva Pekka Mustonen.

Lue lisää

Chat Icon