Akaan valtuusto kokoontui viimeiseen kokoukseensa ennen kesätaukoa keskiviikkona. Lähes viisi tuntia kestäneen kokouksen asioista pisimmän keskustelun aiheutti viimeisenä käsitelty kuntalaisaloite sateenkaariliputuksesta Akaassa. Viime syksynä tehdyssä 163 henkilön allekirjoittamassa kuntalaisaloitteessa ehdotettiin, että kaupunki järjestäsi sateenkaariliputuksen Akaa Pride -päivänä 9.7.2022. Aloitteen mukaan osallistumalla kaupunki viestii, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä arvoja kaupungissa.
Kaupunginhallitus käsitteli aloitetta 17.5., jolloin se päätti äänin 4–6, että rekisteröityjen järjestöjen ja yhdistysten on mahdollista liputtaa Akaan kaupungin omistamissa saloissa tapahtumakohtaisella viranhaltijapäätöksellä. Päätöksen mukaan järjestöt ja yhdistykset vastaavat lippujen hankinnasta ja liputuksen järjestämisestä itse. Lisäksi kaupunginhallitus ehdotti, että valtuusto merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi ja toteaa kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.
Kaupunginhallituksessa äänestyksen hävisi kaupunginjohtaja Antti Peltolan pohjaehdotus Pride-liputuksen järjestämisestä Toijalan torilla, Viialan kirjastolla ja Kylmäkosken koululla 9.7.2022 ja jatkossa vuosittain Helsinki Pride -viikon päätöspäivänä.

Kaupunkikehitysjohtaja toivoi kevyempää menettelyä
Keskiviikkona valtuusto päätyi äänin 13–19 palauttamaan asia takaisin valmisteluun Inka Lopin (sd) esityksestä useiden valtuutettujen kannatuksella. Loppi kaipasi tietoa myös siitä, mitä kaupunginhallituksen päätös liputuksesta käytännössä tarkoittaa.
– Pitääkö esimerkiksi Akaa-Volleyn hakea jokaiseen peliin erikseen lupa siihen, että lipun saa nostaa vai miten se käytännössä toimii? Loppi kysyi.
Hallintojohtaja Katariina Koivisto totesi, että kaupunginhallituksen päätöksen mukaan myös aiemmin liputtaneet yhdistykset hakevat nyt luvan liputtamiselle ja viranhaltijapäätökset liputuksesta tekee kaupunkikehitysjohtaja.
Kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván kaipasi liputusohjeita, joiden pohjalta tehdä päätöksiä.
– Mitkä olisivat ne lipputangot, joihin lupia voisi hakea ja millä tavalla lupaa haettaisiin? Jos tulee useampi liputuspyyntö samalle päivälle, millä tavalla ne jaetaan? Jotenkin tähän pitäisi saada toimiva ja hyvä ratkaisu. Viranhaltijapäätös tuntuu aika raskaalta menetelmältä liputusasian ratkaisemiseen. Viranhaltijana toivoisi vähän kevyempää menettelyä, Silván sanoi.

Valtuuston puheenjohtaja ei halua uutta rumbaa
Varavaltuutettu Kati Kuusisto (vihr) esitti, että kaupunki liputtaisi Toijalan torilla, Viialan kirjastolla ja Kylmäkosken koululla 9.7.2022 ja jatkossa vuosittain Akaa Pride -päivänä Pride-lippua käyttäen. Esitys ei kuitenkaan edennyt, kun valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen (sd) totesi, että valtuusto ei voi asiassa lähteä päättämään täysin uudesta muutosehdotuksesta, mutta se voi palauttaa asian valmisteluun.
– Hallitus on tehnyt päätöksen, ja hallituksen ehdotus valtuustolle on, että hallituksen päätös merkitään tiedoksi ja todetaan loppuun käsitellyksi. Hallituksen päätös on saanut myös lainvoiman. Siitä ei ole tehty oikaisuvaatimusta, Kallioinen kertoi.
Kallioinen toivoi, että liputuksesta ei tule samanlaista asiaa kuin tuulivoimasta.
– Jos valtuuston vahva enemmistö on jotain mieltä, hallituksen kannattaa nöyrästi se päätöksenteossa ottaa huomioon, ettei tule uutta tuulivoimarumbaa, jossa asia kiertää ympyrää hallituksen ja valtuuston välillä.
Anni Määttä (kok) oli yksi asian palauttamista kannattaneista.
– Yhdenvertaisuuden edistäminen kuulu kuntien lakisääteisiin tehtäviin. Vaikka liputus itsessään on vaan pinnallisen tuen osoittamista, sillä voi olla todella suuri merkitys lapsen ja nuoren turvallisuuden tunteen muodostumiselle. Valmisteluun palauttamisella ja mahdollisella liputtamisella osoitetaan, että kuuluminen lgbt-yhteisöön (seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä käytetty kirjainlyhenne) on ihan oikein ja täysin ok. Sitä ei tarvitse hävetä tai peitellä, Määttä perusteli.
Valtuustossa pohdittiin myös sitä, minkä toimielimen tulisi päättää asiasta, miksi kaupunginhallitus on siitä päättänyt ja pitäisikö valtuuston päättää asiasta. Hallintojohtaja Katariina Koiviston mukaan hallintosäännöstä ei löydy siihen selvää vastausta.
– Kun aloite tuli, katsoimme, että se ei asetu selkeästi hallintosäännön mukaisesti minkään lautakunnan toimivaltaan, mutta hallituksella on laveampi toimivalta.

Heli Einola-Virtasen mukaan asia paisuu kuin pullataikina
Valtuutettu Harri Rantala (sd) katsoi, että palauttaminen valmisteluun antaisi mahdollisuuden ohjeistuksen laatimiseen.
– Tämä on yksittäinen tapaus liputtamisen osalta, mutta vastaavia tilanteita voi tulla muitakin. Nyt kun meillä ei ole liputusohjeita, palauttaminen tarjoaisi mahdollisuuden siihen, että meille laadittaisiin jonkinlaiset ohjeet.
Heli Einola–Virtanen (ps) ihmetteli, palauttaako valtuusto jatkossakin tiedoksi annettavia asioita valmisteluun, jos päätös ei miellytä.
– Jos päätetään lähettää tämä takaisin valmisteluun ja lähdetään laajentamaan päätöstä hurjasti, ei tässä ole kyse enää yksittäisestä kuntalaisaloitteesta vaan ihan uudesta asiasta, joka olisi syytä tarkemmin päättää – liputetaanko vaiko eikö liputeta, mille liputetaan ja koska liputetaan. Tämä yksittäinen asia lähtee paisumaan kuin pullataikina.

Näin valtuustossa äänestettiin
Valmisteluun palauttamisen puolesta äänestivät valtuutetut Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuori (kok), Hannu Järvinen (sd), Saila Kallioinen (sd), Heikki Knuutila (sd), Jaakko Leinonen (kok), Inka Loppi (sd), Anni Määttä (kok), Sami Rajala (kok), Harri Rantala (sd), Mika Rupponen (sd), Harri Rämö (sd), Jouni Salonen (sd), Kirsi Vaittinen (sd), Laura Väisänen (vihr) ja Mari Yli-Koivisto (kok) sekä varavaltuutetut Sanni Harjula (sd), Anton Murola (lib), Jorma Kivi (vas) ja Kati Kuusisto (vihr).
Asian käsittelyn jatkamisen kannalla olivat valtuutetut Heli Einola-Virtanen (ps), Jussi Halme (ps), Sami Hyötyläinen (kok), Arttu Käpylä (ps), Martti Laajoki (ps), Vesa Liehu (kesk), Hannu Lius (ps), Jouni Parikka (kok), Mervi Pulkkinen (kesk), Janita Puomila (kok), Mika Setälä (kd) ja Timo Virtanen (ps) sekä varavaltuutettu Jari Näsi (kesk).
Hallintojohtaja Katariina Koiviston mukaan kaupunginhallituksen toukokuista päätöstä liputuksesta noudatetaan, kunnes uusi päätös on tehty.
Juttua on tarkennettu ja täydennetty 17.6.
Lue myös:
Kaupunginjohtaja Peltola esittää Akaaseen vuosittaista pride-liputusta kolmessa paikassa
Akaa Pride ry vastaa Janita Puomilalle sateenkaariliputuksesta
Kommentointi on suljettu.