Kuorma-auto syttyi palamaan Satamatiellä Toijalassa maanantaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 14.19. Tulipalo syttyi Satamatiellä Postin varastosta keskustan suuntaan. Auto siirrettiin pois muun liikenteen tieltä Toijala Worksin parkkipaikalle.
Päivystävä palomestari Heikki Havukainen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että autoon tullut tekninen vika sytytti tulipalon, joka levisi kuormatilaan ja lastiin.
— Lastina oli valmiita kauratuotteita, jotka kuljettajan kertoman mukaan olivat avustuksena menossa Ukrainan suuntaan. Valitettavasti kaikki tuhoutuivat. Tuotteet saivat sen verran palo- tai savuvahinkoja, että ne kelpaavat korkeintaan eläinten rehuksi, eivät enää ihmisravinnoksi, Havukainen kertoo.
Havukaisen mukaan lastia raivataan trukeilla ja käsipelillä. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä. Kuljettaja pääsi poistumaan autosta turvallisesti.
Havukaisen mukaan auto jäi korjauskelpoiseksi. Hän epäilee, että tekninen vika saattoi johtua jousien tai iskunvaimennuksen pettämisestä toiselta puolelta.
Palon sammutukseen osallistui yksiköitä Toijalasta, Viialasta, Valkeakoskelta ja Lempäälästä.