Kylmäkosken Veikot haki täydet pisteet Nokialta ja myös Viialan Peli-Veikkojen peli oli voitokasta – Katso lisäksi jalkapallotuloksia kahdelta edelliseltä viikolta

Kauden kahdeksas sarjapeli toi Kylmäkosken Veikkojen miehille ensimmäiset pisteet. Jalkapallon nelosen b-lohkoa pelaava Veikot haki täydet kolme pistettä Nokialta. Lauantaina 18. kesäkuuta pelattu peli päättyi vieraille 2–3 (2–2).

Jo neljän minuutin kohdalla kotijoukkue Pyry siirtyi 1–0-johtoon. Ei mennyt kuitenkaan kuin kaksi minuuttia, niin Eeti Rantanen pisti pelin tasoihin.

Ensimmäisen kerran koko alkukautena Veikot siirtyi johtoasemaan yhdeksän minuutin kohdalla: 1–2 johtomaalista vastasi Robert Mattila.

Pyry tasoitti viitisen minuuttia ennen taukoa 2–2:een. Aleksi Pirttijoen tekemä voittomaali syntyi 50. minuutilla. Voitosta huolimatta Veikot pysyy lohkon jumbona.

Viialalaisten viimeinen kymppi puri

Jalkapallon miesten vitosen b-lohkossa Viialan Peli-Veikot otti myös voiton.

Perjantaina 17. kesäkuuta pelatussa ottelussa Viialan nurmella kaatui Ylöjärven Ilves 4–3 (1–2).

1–3-tappiotilanteesta akaalaiset nousivat viimeisen kympin aikana voittoon. Kahdentoista joukkueen lohkossa Peli-Veikot on yhdeksäntenä.

Jalkapallon läntisen alueen tuloksia viikoilta 23 ja 24:

7.6. P 13 kakkonen, Ilves/-09 vihreä – TP-49, 1–9

7.6. T 15 kakkonen, TP-49/UrPS YJ – Apassit YJ, 3–3

8.6. P 17 kolmonen, ViiPV/UrPS YJ – LeKi-futis, 2–6

9.6. P 12 kakkonen, TP-49 – TPV, 2–9

11.6. P 15 ykkönen, TP-49 YJ – FC Inter, 2–3

11.6. M vitonen, NoPS/2 – ViiPV, 7–1

 

13.6. P 13 kakkonen, TP-49 – TPV, 9–0

16.6. P 14 kolmonen, FC Haka – TP-49, 1–3

18.6. P 15 ykkönen, Pori Akatemia YJ – TP-49 YJ, 4–1

19.6. P 17 kolmonen, ViiPV/UrPS YJ – TPV/2, 0–6

19.6. P 14 kolmonen, Sääksjärven Loiske – TP-49, 2–2

Lue lisää

Chat Icon