Toijalan satamassa on laajennettu pysäköintialuetta, ja tämän kuun aikana ranta ympäröidään sinileväpuomilla – Mikäli puomin käytöstä saadaan hyviä kokemuksia, samanlaisia levän pysäyttäjiä saatetaan asentaa tulevaisuudessa muillekin Akaan uimarannoille

Toijalan satamaan on luvassa uudistuksia myös tänä kesänä. Suuren kysynnän vuoksi alueelle on valmistunut laajennettu pysäköintialue, kertoo Akaan kaupungin tiedote tänään keskiviikkona 22. kesäkuuta.

Tiedotteen mukaan pysäköintialue sijaitsee Satamatien päätepisteessä Toijalan moottorivenekerhon läheisyydessä, ja sieltä on lyhyt kävelymatka uimarannalle.

Lisäksi Satamatielle on Toijalan näyttämön kesäteatterin kohdalle rakennettu levennys, johon voi jättää linja-auton esimerkiksi teatteriretken ajaksi.

– Tarkoituksena on, että linja-autoliikennettä ei enää ohjata uimarannan puoleiselle alueelle, tiedotteessa suunnitellaan.

Lisäksi tiedotteessa luvataan parannusta alueen sisäisiin opasteisiin uusien kohdeviitoitusten myötä sekä uimarannan ympärille tulevaa sinileväpuomia.

Tiedotteessa kirjoitetaan, että sataman ranta ympäröidään sinileväpuomilla vielä tässä kuussa. Puomin tarkoituksena on vastata Suomen järvissä havaittavaan sinileväongelmaan, jotta uiminen voisi jatkua läpi koko kesän.

– Jos sinileväpuomin käytöstä saadaan hyvät kokemukset, laajennetaan käyttöä muille Akaan uimarannoille tulevina vuosina, tiedotteessa linjataan.

Tiedotteen päätteeksi Akaan kaupungin elinkeinopäällikkö Jari Jokinen toteaa, että Toijalan sataman alueen yleissuunnitelma on päivittymässä syksyllä. Lisäksi sataman kaavan päivittämisestä on käyty keskusteluja. Ensi vuodelle on ravintolan ja tankkauspisteen lisäksi suunnitelmissa muun muassa muokata kulkuväyliä, laajentaa nurmialuetta ja kehittää lasten leikkipaikkamahdollisuuksia.

– Tavoitteenamme on kehittää sataman alueesta mahdollisimman viihtyisä ja monipuolinen alue akaalaisille ja myös matkailijoille, Jari Jokinen sanoo.

Akaan kaupungin tiedotteen mukaan Toijalan sataman nurmialuetta tullaan laajentamaan muiden uudistusten lomassa ensi vuonna. Tämä kuva on otettu viime vuonna järjestetyistä juhannusjuhlista. Kuva: Pinja Kreus.

Lue lisää

Chat Icon