Katso 360-kuva alueesta – Ukrainalaismiehet raivasivat pusikoituneen puiston Viialassa

Pusikoitunut kaupungin puistoalue Kunnankujan tuntumassa Viialassa on saanut uuden ilmeen. Viialassa asuvat ukrainalaiset Maksim Nikitin ja Andrii Lopusiev ovat raivanneet ryteiköt, tehneet puistoon käytävät ja reunustaneet ne luonnonkivillä. Miehet ovat siivonneet alueen käsin apunaan lapio, harava ja kottikäyrryt.

Puiden siimeksessä olevat keinu ja penkki ovat toimintansa lopettaneen Koivulakodin peruja. Alueelle on tarkoitus tuoda vielä multaa ja kylvää nurmikkoa. Puisto on ollut raivauksen jälkeen jo lasten leikkipaikkana.

Maksim Nikitin ja Andrii Lopusiev ovat molemmat rakennusinsinöörejä ja perheenisiä. Maksimin lapset ovat iältään 9 ja 7 vuotta sekä kolme kuukautta, ja Adriin perheeseen kuuluvat 12-, 10- ja 2-vuotiaat lapset. Nikitinin perhe on ollut Suomessa kaksi kuukautta ja Lopusievin perhe kolmisen kuukautta.

– Akaa on hyvä paikka ja akaalaiset hyviä ihmisiä, Andrii Lopusiev kiittelee.

Tapaamisen jälkeen Maksim Nikitin lähettää ukrainalaisten yhteyshenkilönä toimivan sivistystoimen assistentin Saija Roinisen kautta vielä viestin, jonka Maksim toivoo juttuun.

– Olemme hyvin kiitollisia Suomelle ja sen kansalle heidän avustaan ja erikseen vapaaehtoisille, jotka tukevat meitä kaikissa tilanteissa.

 

Maksim Nikitin (vas.)  ja Andrii Lopusiev ovat raivanneet kaupungin omistaman puistoalueen. Ryteiköt ovat saaneet väistyä, ja tilalla on siistitty alue ja kivillä reunustetut käytävät. Maksimin sylissä on Nikitinin perheen nuorin lapsi, kolmen kuukauden ikäinen Miron-poika. Miron on syntynyt Ukrainassa. Kuva: Tarja Antola
Andrii Lopusievj (vas.) ja Maksim Nikitin ovat molemmat ammatiltaan rakennusinsinöörejä. Kuva: Tarja Antola
Raivatun puiston vieressä on ryteikköä. Siistitty puisto näytti samanlaiselta ennen raivaamista. Kuva: Tarja Antola

Lue lisää

Kommentointi on suljettu.

Chat Icon