
Akaan kaupunki teettää päällystystöitä tänä vuonna noin 30 kohteessa. Päällystettävää kertyy yhteensä runsaan 41 000 neliön edestä. Tämän vuoden kohteiksi on valikoitunut huonokuntoisia, parantamista vaativia pääväyliä, katuja sekä asuinalueita, jotka ovat rakennettu pääosin valmiiksi. Osa kohteista on myös sellaisia, jotka ovat kaupungista johtumattomista syistä jääneet edelliseltä vuodelta tekemättä. Päällystystöiden tekijäksi tekninen lautakunta valitsi Peab Industri Oy:n tarjoushinnalla 275 000 euroa (alv 0)
Työ alkoi Täysperävaununtieltä
Juha Sinkko Peab Asfalt Kanta-Hämeestä kertoo, että ensimmäiset asfaltointityöt Akaassa tehtiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla Täysperävaununtiellä. Pääosa kohteista asfaltoidaan vasta loppukesästä.
– Valtaosin työt tehdään elokuun puolen välin ja syyskuun lopun välisenä aikana, Sinkko toteaa.
Jo asfaltoitujen Täysperävaununtien osuuksien lisäksi Nahkialan koulun vieressä olevien Loukontien, Mäntysalontien ja Vihkurintien asfaltoinnit pyritään tekemään ennen koulujen alkua. Loukontiellä asfaltoidaan 1400 neliötä, Mäntysalontiellä 1680 ja Vihkurintiellä 2100 neliötä.
Sinkon mukaan Akaan teettämät asfaltointityöt ovat tyypillisiä kuntien ja kaupunkien päällystystöitä.
– Niissä kohteen keskikoko jää usein melko pieneksi, mutta toisaalta monet kohteet sijaitsevat lähekkäin toisiaan. Viime vuonna Akaan kaupunki teetti enemmän pääväylien asfaltointeja, tänä vuonna painopiste on enemmän tontti- ja asuinkaduissa, Sinkko sanoo.
Asfaltin hinta nousi

Yleinen kustannustason nousu on vaikuttanut myös asfaltoinnin hintaan raaka-aineiden kallistumisen kautta. Öljytuotteiden huomattava kallistuminen näkyy väistämättä myös päällysteiden hinnassa, Sinkko sanoo.
– Bitumin, polttoaineiden eli kaasun ja polttoöljyn, kiviainesten ja kuljetuskustannusten hinnat ovat nousseet alkuvuoden aikana paljon maailmantilanteesta johtuen, Sinkko tarkentaa.
Hintojen huomattavasta noususta huolimatta Akaan teettämät työt tehdään kiinteillä, tarjouksen mukaisilla hinnoilla.
– Vuoden 2022 päällystystyöt ovat kiinteillä yksikköhinnoilla, joten mahdolliset kustannusnousut tai -laskut eivät vaikuta päällysteen hintaan. Mahdollisen optiovuoden 2023 työt on sidottu kustannusindeksiin, Sinkko taustoittaa.