
Jos Karllundin maatilan parkkipaikka Akaan Kurisjärvellä on täynnä autoja ja pihapiiristä kuuluu leppoisaa puheensorinaa, kesätapahtumalla ei voi mennä huonosti. Eikä sunnuntaina 17. heinäkuuta järjestetyllä Kesäpäivä Kurisjärvellä -tapahtumalla mennytkään.

Ajoittaisesta sateesta huolimatta väkeä riitti koko nelituntisen ajan. Tapahtumassa pääsi tekemään kirppislöytöjä ja tutustumaan vaakunataiteen näyttelyyn. Tarjolla oli myös ilmaista traktoriajelua, tipujen ihastelua, Kurisjärven VPK:n kaluston esittelyä, museoaittaa ja puhvettia.
Kurisjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marjukka Lauhkonen, joka on samalla Karllundin tilan emäntä, iloitsi, että väkeä oli lähtenyt niin paljon liikkeelle pitkän koronahiljaisuuden jälkeen.
– Juuri tällaista tapahtumaa yhdistyksellä ei ole ollut vuosiin, vaikka monenlaista muuta järjestämmekin, hän sanoi.

Kirppispöydät vetonauloina
Sisätilojen vetonaulaksi osoittautuivat kirppispöydät, jotka notkuivat leluja, kesävaatteita, taidetta ja vanhoja esineitä.
Riisikkalassa asuva Sini Vaittinen oli tullut myymään viiriäisenmunia, heinäseipäistä tehtyjä tikkaita ja perheen Veeti-pojan komeita maatilaleluja.

– Ei olla kovin montaa kertaa pidetty kirppispöytää, joten tämä oli uusi ja kiva kokemus, Sini Vaittinen totesi.
Sontulantien varressa asuvat Leena ja Rauno Paavola ovat ahkeria kirppistelijöitä. Tälläkin kertaa haaviin osui monta löytöä.
– Korona-aikana kirppisharrastus hiipui, mutta nyt on alettu taas kiertää, Leena Paavola totesi.

Heikki Lauhkonen suunnitteli vaakunoita
Pihapiiristä löytyneessä Heikki Lauhkosen piirustus- ja heraldiikkanäyttelyssä saattoi päästä Kylmäkosken vaakunan syntysijoille. Lauhkonen osallistui sen suunnitteluun ja siitä alkoi myös tämän kylmäkoskelaisen maanviljelijän heraldiikan harrastaminen.
Heraldiikka imaisi Lauhkosen mukaansa niin, että hän ehti suunnitella kymmeniä ja kymmeniä pienoislippuja ja -viirejä elämänsä aikana. Monet niistä syntyivät akaalaisille yhdistyksille.
Heikki Lauhkonen syntyi sata vuotta sitten ja oli Karllundin tilan isäntä ennen nykyistä sukupolvea. Näyttelyä valvomassa ollut Lauhkosen tytär Elina Tuukkanen oli mielissään, että isän piirustuksista ja heraldiikasta oli säilynyt niin kattava kokonaisuus.
– Isäni oli piirtämisestä kiinnostunut lapsesta saakka, Elina Tuukkanen totesi näyttäessään lehtileikettä, jossa oli 6-vuotiaan Heikin piirtämä laiva vuonna 1928.







