
Suomalaisen Aidon Siiderin Seura (SASS) tiedottaa, että sen järjestämässä siiderikilpailussa ensimmäistä kertaa jaetun Suomen paras siideri -tittelin voitti Aito siideri -sarjan ykköseksi valittu akaalaisen Terissaari Oy:n valmistama Korte.
Tittelin saaja julkistettiin tänään 19. heinäkuuta Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtuman avajaisissa Helsingissä.
Valinnan teki SASSin kutsuma tuomaristo, joka sai kesäkuussa arvioitavakseen yli 80 siideriä 23 kotimaiselta tuottajalta. Kaupalliset siiderit arvioitiin sokkona kolmessa eri sarjassa, joista kaksi oli varattu sertifioiduille aidoille siidereille.
Aito siideri -sarjan kolme parasta siideriä ovat Terissaari Korte, Lepola Wild & Free Apple Cider ja Nude Cider Classic.
Maustetut aidot siiderit -sarjassa parhaina palkittiin Lepola Honey Apple Cyser, Panimoinen & Lemmes Born to be Mild ja Hallonmäki Hallon.
Muut siiderit -sarjan kolme parasta ovat Maku Brewing Sinneppäi omenasiideri, Prykmestar Premium White Grape Omenasiideri ja Brinkhall Sparkling Normanni.
Voittosiiderissä on yli sataa omenalajia
SASSin tiedotteen mukaan Terissaaren Korte on malliesimerkki suomalaisesta aidosta siideristä.
Sen valmistuksessa kaikki lähtee omenasta: kun Terissaaren luomuomenasato syksyllä kypsyy, omenat puristetaan tuoreeltaan ja mehu laitetaan käymään. Sataprosenttinen omenamehu saa käydä rauhassa tarvitsemansa ajan ja kypsyä sen jälkeen isoissa tankeissa yli talven. Aidon siiderin pullotus osuu yleensä keväälle, mutta joidenkin siiderien annetaan kypsyä kesään asti tai joskus useammankin talven yli.
– Korte on valmistettu yli sadasta omenalajista. Tämä on vuosikerran 2019 siideri, jonka makeutuksessa olen käyttänyt vuosien 2020 ja 2021 omenamehua. Pullotuksessa yhdistin 80 prosenttia siideriä ja 20 prosenttia oman tilan omenamehua. Siideri on suodatettu ja pastöroitu, ja kuplat tulevat painepullosta, Terissaaren luomuhedelmätilan isäntä ja Suomen parhaan siiderin tekijä Johannes Vuorinen kertoo tiedotteessa.
Sadan omenalajikkeen sekoitus tekee siideristä maultaan muhkean ja moniulotteisen, tiedotteessa kuvaillaan.
Johannes Vuorinen suosittelee Kortetta nautiskeluun ja mausteisenkin ruoan seuraan.

Kisajuomat olivat kovatasoisia
Siiderit arvioi kutsutuomaristo, jossa oli alan ammattilaisia, harrastajia ja median edustajia. Kilpailun taso oli tuomaristoon kuuluneen Riku Elovainion mukaan todella kova.
– Suomalainen siideri esittäytyi ammattitaidolla ja hyvin tehtynä. Näen tässä paljon potentiaalia luoda siideristä entistä isompi juttu, Elovainio iloitsee tiedotteessa.
Elovainion lisäksi tuomaristossa olivat mukana Jouni Koskinen, Jouni Kröger, Juri Nummelin, Esa Paloharju ja Ville Suomi. Peter Tammenheimo ja Mariaana Nelimarkka vahvistivat tuomaristoa välierä- ja finaalivaiheessa. Nelimarkka toimi finaalituomariston puheenjohtajana.
Kilpailun toivotaan herättävän keskustelua kotimaisesta siideristä
SASSin mukaan Suomen paras siideri -kilpailun tarkoituksena on parantaa suomalaisen siiderin arvostusta sekä tehdä siideriä ja sen valmistajia tunnetuksi.
Se on ainoa kotimaisille siiderinvalmistajille tarkoitettu suomalainen juoma-alan kilpailu, ja sen toivotaan herättävän keskustelua kotimaisen siiderin mausta, laadusta, raaka-aineista ja valmistuksesta.
Kilpailuun voivat osallistua sekä suurten että pienten valmistajien tuotteet.
Lue myös:
Juttua päivitetty 19.7.2022 kello 16.20 lisäämällä tietoja itse kilpailusta.