Taidetta ja kulttuuria on montaa sorttia. Ilmaisunmuodoista ilmenee julkista paheksuntaa melkein yhtä monessa muodossa.
Yksi varmimmista paheksunnan kohteista ovat julkisivuille tehdyt graffitit. Töhrimisen ja ilmaisunvapauden välillä liikkuva keskustelu on jatkunut yhtä kauan kuin graffiteja on tehty. Joskus ne ovat ihan tarkoituksella kauniita urbaanin maiseman kokonaisuuksia; katutaidetta jota ihastellaan kaupunkien mainoskuvissa. Usein ne ovat ilkivaltaa, jonka siivoamisesta kiinteistöt maksavat sievoisen summan joka vuosi. Siihen väliin mahtuu kaikenlaista väriä ja muotoa.
Mitä isompi kaupunki, sitä näyttävämmät teokset. Siinä mielessä Akaa on vielä alan aloittelijoiden aluetta. Useimmat graffitit ovat yksinkertaisia tusseilla tehtyjä tuherruksia. Tägeja. Kehittyneemmät graffitit vaativat sommittelua, värisilmää ja kekseliäisyyttä.
Joissain kaupungeissa on omistettu tiettyjä alueita luvallisille graffiteille. Näistä piireistä nousee graffititaiteilijoita. Graffitikilpailuissa he saavat parempaa mainetta kuin seinien sotkemisesta. On mahdollista saada jopa kansainvälistä kunniaa kulttuuripiireissä, jos onnistuu erottumaan massasta.
Siksi tuleekin hieman haikea mieli, kun näemme muun muassa Toijalan rautatieaseman tunnelin tilanteen. Uskallusta käyttää tusseja ja spraymaaleja löytyy. Niitä pitelevät kädet ovat selkeästi harjoituksen tarpeessa.
Suuremmissa kaupungeissa jalankulkijat saavat silloin tällöin nauttia ihan oivaltavista ja värikkäistä teoksista. Usein onkin graffitien tekijöillä kunniakysymys, että jälkeä arvostetaan omien piirissä. Omaa nimeä, identiteettiä ja jengiä pitää edustaa paremmin kuin kilpailijat.
Mutta missä pääsisi rauhassa ja kunnolla treenaamaan tätä ilmaisun tarvetta? Jäljet pitäisi kuitenkin saada näkyville paikoille. Nykyisessä tilanteessa tällaisesta taiteellisuudesta saa palkaksi vain vahingonteosta johtuvat sakot.
Mikään ei muutu maailmassa. Onneksi nykymaailman sotkut ovat pääasiassa siistimpiä kuin menneisyyden graffitit. Nykyisiltä seiniltä ei löydy aivan samanlaista törkykirjoittelua mitä muinaiset roomalaiset harrastivat.
Antiikin tutkija Ari Saastamoisen kirjoittama Räävitöntä! – pompejilaisia graffiteja -kirja sisältää näytteitä tuosta historiasta. Vesuviuksen tulivuorenpurkaus hautasi ja säilöi Pompeijin graffitit. 2000 vuotta sitten sosiaalinen media ei ollut digitaalisena kännyköissämme. Sen sijaan anonyymit tunteet purettiin kaiverruksina majatalojen ja temppelien seiniin. Sekä tietenkin nuorison norkoilupaikoille urheilukenttien pylväisiin. Näitä tekstejä on löytynyt yli 6000 kappaletta.
Antiikin viesteissä oli rakkautta ja vihaa. Terveisiä kavereille. Tappouhkauksia katujen roskaajille. Runoutta sekä pilkkaviestejä jumalille. Gladiaattoreiden palvontaa. Tietenkin senaattorit ja kaupungin vanhimmat lytättiin verbaalisesti. Suosittuja olivat myös törkytekstit, jotka ovat painokelvottomia tässä lehdessä.
Siinä mielessä ihminen ei näytä muuttuvan. Pelkästään ilmaisun muodot päivittyvät teknologian mukana. Kunhan runojen, huumorin ja angstin ilmaisulle jätetään kanavia.
Juha Leinivaara
Kirjoittaja on akaalainen pienyrittäjä
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
