Kotiseututyötä vaaliva Viiala-Seura oli loihtinut miellyttävän iltahetken Viialan kirjastolle torstaina 4. elokuuta. Musiikista vastasi ikinuori, 102-vuotias Viialan Pyryn torvisoittokunta.
Kesäiseen iltaan sopivat erinomaisesti muun muassa Tammerkoskihumppa, hitaitten kappaleiden klassikko Pieni sydän ja haikea tukkilaisromanttinen Viimeinen tukkilainen.
Viimeksi mainitun sanottiin olevan kunnianosoitus myös Haihunkosken tukinuitolle. Se on loppunut joskus 1960-luvun taitteessa.
Yleisöä lämpimässä säässä toteutetulle pihasoitolle kertyi nelisenkymmentä henkilöä, enemmänkin olisi mahtunut. Viiala-Seura tekee arvokasta kotiseututyötä. Kulttuuri ei ole toimintalohkoista vähäisin. Se ilmentää mitä parhaimmalla tavalla yhteisöä itseään.
Seura kaipaa uusia aktiiveja riveihinsä. Vaikka kotiseututyö mielletäänkin usein historian kaiveluksi ja menneiden muisteluksi, niin sitä sen ei tarvitse olla. Tässä ajassa kiinni eläminen katsoo sekä tulevaisuuteen että muistelee menneitä.
Reipastahtinen torvimusiikki palauttaa mieleen entisiä muistoja, ei vähiten tanssilavamuistoja. Samat tutut humpat ja fokstrotit ovat siellä soineet ja väkeä liikuttaneet.
Timo Rajala
