
BestPark Oy ja paikallinen Akaan Matkailu Oy ovat purkaneet Toijalan satamassa sijaitsevan matkaparkin eli matkailuautoilijoiden ja -vaunuilijoiden lyhytaikaiseen majoittumiseen tarkoitetun alueen pyörittämisestä kesällä 2020 tekemänsä sopimuksen.
BestParkin liiketoimintajohtajan Matti Korkiakosken mukaan sopimuksen purku tarkoittaa käytännössä sitä, että tällä hetkellä BestPark vastaa Akaan parkin pyörittämisestä kaikkine kustannuksineen itse.

Kaupunki houkutteli vauhdilla Akaaseen
BestPark innostui Akaasta kaupungin lobbauksen kautta vuonna 2020, ja yhtiön saapuminen paikkakunnalle varmistui kaupunginjohtaja Antti Peltolan esityksen saatua kaupunginhallituksen hyväksynnän kesäkuussa 2020.
Matkaparkin eteen tehdyt toimet eivät rajoittuneet kaupungin päässä pelkästään BestParkin suuntaan osoitettuun aktiivisuuteen, vaan sen lisäksi kaupunki vuokrasi yhtiölle noin 0,6 hehtaarin kokoisen maa-alueen parkkitoimintoja varten 1200 euron vuosihinnalla ja kustansi tarvittavat maanrakennustyöt ja kunnallistekniikan eli sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät.
Vuoden ympäri toiminnassa oleva 30-paikkainen parkki rakentui lopulta vauhdikkaasti ja poikkeamisluvan turvin jo samana kesänä.
”Tulosta merkittävän osan saa yrittäjä”
BestParkin ja Akaan Matkailun välinen leasing-sopimus parkin käytännön toiminnasta tehtiin elokuussa 2020. Samassa parkin akaalaisiksi ”isänniksi” tulivat Akaan Matkailun osakkaat Pasi Kylmälä ja Jyri Vesterinen.
Sopimuksen myötä Akaan Matkailu vuokrasi parkin kaiken infran porteista huoltorakennukseen saakka BestParkilta. Jälkimmäisenä mainitun vastuulle jäi varausjärjestelmästä, markkinoinnista, ympärivuorokautisesta asiakaspalvelusta ja aktiivisesta yrittäjien tuesta huolehtiminen.
– Yöpymisistä syntyvästä tulosta merkittävän osan saa yrittäjä, BestParkin Matti Korkiakoski avaa sopimuskuviota.

Laadullisia ja teknisiä puutteita on ollut
BestParkin ja Akaan Matkailun sopimussuhde päädyttiin liiketoimintajohtaja Matti Korkiakosken mukaan purkamaan yhteisymmärryksessä ja ilman dramatiikkaa jo useita kuukausia sitten – tarkalleen ottaen 1.11.2021 lukien.
Samassa Korkiakoski toteaa, että Akaan Matkailun osakkaan Pasi Kylmälän toinen yritys vastaa kuitenkin erillisillä sopimuksilla parkin siivouksesta ja muusta ylläpidosta toistaiseksi.
Sopimuspurkuun johti Korkiakosken mukaan se, että parkin käyttöaste on jäänyt arvioitua alhaisemmaksi. Sitä kautta parkin pyörittämisestä syntyneet kustannukset ovat vastaavasti olleet arvioitua korkeampia.
– Kaikkeen uuteen liittyy aina riski, ja sen osapuolet ovat tiedostaneet. Käyttöasteen jääminen arvioitua alhaisemmaksi on monen asian summa. On hyvä huomioida, että BestPark on ollut sopimusta tehtäessä hyvinkin uusi matkaparkkiketju ja että uusi paikka kilpailee aina totutun paikan kanssa, Korkiakoski muotoilee.
Lisäksi Korkiakoski mainitsee, että sataman parkissa on toisinaan ollut laadullisia ja teknisiä puutteita.
– Matkailuajoneuvoharrastajat ovat erittäin tiivis ja hyvin kommunikoiva yhteisö, jossa arvostetaan siisteyttä ja toimivuutta. Kaikissa tilanteissa emme ole Toijalan parkissa pystyneet niihin liittyviin tarpeisiin vastaamaan.

Uutta yrittäjää etsitään
BestParkin tavoitteena on löytää Akaan matkaparkkiin uusi leasing-yrittäjä, jonka liiketoimintaa parkki tukisi aiempaa paremmin. Yhtiö uskoo yrittäjän löytyvän, sillä kiinnostusta on jo ollut.
– Nyt on hyvä hetki keskustella kanssani, jos kiinnostusta on muillakin, liiketoimintajohtaja Korkiakoski vinkkaa.
Korkiakoski kertoo Akaan matkaparkissa yöpyneen viime vuonna likipitäen 1300 matkailuajoneuvoseuruetta, joissa on keskimäärin matkannut kaksi henkilöä.
Hänen mukaansa toimiala on vahvasti kesäsesonkipainotteinen ja kesän onnistuminen on merkittävässä osassa vuosittaisten käyttöastetavoitteiden saavuttamisessa.
– Kesäsuosiossa on suurin potentiaali tulevaisuudessa. Toijalan satamassa on kuitenkin selkeästi tarvetta myös talvimatkailijoille, joita on yöpynyt parkissa kohtuullisen hyvin, Korkiakoski toteaa.
Liiketoimintajohtajan mukaan BestPark-ketjulla on nyt 15 avoinna olevaa matkaparkkia ja vuoden loppuun mennessä lukumäärän pitäisi kasvaa vielä seitsemällä parkilla.
Monet yhtiön parkit ovat menestyneet reilusti yli odotusten, Korkiakoski sanoo.
– Olemme erittäin positiivisella mielellä Toijalankin parkin suhteen ja varmoja, että suosio jatkaa kasvuaan, Korkiakoski linjaa.
Juttua päivitetty 10.8.2022 kello 15.07 tarkentamalla jutussa aiemmin käytettyä ”likipitäen 1300 karavaanaria” -ilmausta (nyk. ”likipitäen 1300 matkailuajoneuvoseuruetta, joissa on keskimäärin matkannut kaksi henkilöä”).
Muistele matkaparkin Akaaseen rantautumisen vaiheita:
BestPark Toijala Marina avattiin – ”Akaan matkaparkki on suunnannäyttäjä muille” (19.9.2020)
Pasi Kylmälä ja Jyri Vesterinen Akaan matkaparkin isänniksi (15.8.2020)
Toijalan Satamaan tulee matkaparkki – Kaupunginhallitus hyväksyi maanvuokrasopimuksen (21.6.2020)