
Akaan Seutu uutisoi aiemmin tällä viikolla, että BestPark Oy ja akaalaisten Pasi Kylmälän ja Jyri Vesterisen perustama Akaan Matkailu Oy ovat purkaneet Toijalan satamassa sijaitsevan matkaparkin pyörittämisestä kesällä 2020 tekemänsä leasing-sopimuksen marraskuusta 2021 lukien.
Sopimuspurkuun johti matkaparkkiyhtiön liiketoimintajohtajan Matti Korkiakosken mukaan parkin arvioitua alhaisemmaksi jäänyt käyttöaste. Korkiakoski toi esiin myös sen, että parkissa ei ole kaikissa tilanteissa pystytty vastaamaan matkailuajoneuvoharrastajien odotuksiin.
Sopimuksen purun jälkeen BestPark on ollut vastuussa parkista ja sen kustannuksista itse ja etsinyt paikkaan uutta leasing-yrittäjää. Lisäksi yhtiö solmi alkuvuodesta sopimuksen parkin huollosta ja muusta ylläpidosta Pasi Kylmälän PK Viatrix -toiminimen kanssa.
Tavoitteesta on jääty liki 20 prosenttia
Pasi Kylmälä kertoo sataman matkaparkin pyörittämisen vieneen Akaan Matkailun huonoon jamaan.
– Teimme niin kovat tappiot, että ei ollut mitään mahdollisuutta jatkaa. Puhutaan kymmenistä tuhansista euroista, Kylmälä avautuu ja jatkaa.
– Vaikka nykyisin BestParkin leasing-yrittäjä saa suurimman osan paikkamaksuista, meidän sopimuksemme aikaan näin ei ollut lähellekään. Jouduimme myös maksamaan tuplaten suuremmat leasingmaksut kuin nykyiset yrittäjät.
Kylmälän mukaan matkaparkissa tavoiteltiin 30 prosentin vuosittaista kokonaiskäyttöastetta mutta päästiin ainoastaan 11 prosenttiin.
– Kävijätavoitteen saavuttamiseksi käyttöasteen olisi pitänyt olla kesäkuukausina lähellä sataa prosenttia ja niitä ympäröivinä kuukausina 50:n huitteissa, Kylmälä havainnollistaa.
Myös paikkahinnasto jäi suunniteltua alemmaksi, Kylmälä lisää.

Ulkomaalaisten osalta flopattiin täysin
Kylmälä uskoo, että huono tulos on ollut yllätys BestParkillekin.
– He olivat kyllä kovasti teettäneet tutkimuksia asiantuntijoilla siitä, miten matkaparkin voi olettaa lähteä vetämään. Akaan oltua vasta maan toinen BestPark-matkaparkki oltiin kuitenkin niin uuden äärellä, että konseptikokonaisuudessa oli väkisinkin joitakin valuvirheitä, jotka nyt on ymmärtääkseni pyritty korjaamaan.
Lisäksi Kylmälä toteaa pitkittyneen koronatilanteen kurittaneen parkkibisnestä merkittävästi erinäisine matkustusrajoituksineen.
– BestPark on pohjimmiltaan sovellus keskieurooppalaisesta matkaparkista, ja sillä on pyritty hakemaan ulkomaalaisia karavaanareita. Ulkomaalaisten varaan laskettiin hyvin paljon, ja sen osalta on flopattu täysin.
Sähköt reistailevat
Yksi konseptin alkuvaiheen valuvirheistä oli Kylmälän mielestä se, että kaikki Toijalan parkin infra täytyi hankkia BestParkin kautta.
Kylmälä näkee, että asiakkaiden kohtaamat tekniset ongelmat alueella liittyvät tähän BestParkin tuolloin sanelemaan pakettipakkoon.
– Erityisen paljon ongelmia ja valituksia on tullut alueen sähköistä. Ne eivät ole kenenkään akaalaisen yrittäjän tekemiä, ja siksi havaittujen ongelmien korjaaminen on ollut haastavaa ja hidasta, hän antaa esimerkin.
Kylmälä ei osaa eritellä vikoja tarkasti, mutta hän sanoo niitä olleen luvattoman paljon.
– Sähköt myös reistailevat parkissa edelleen, ja olen saanut keskellä yötä lähteä ongelmia selvittelemään, vaikka alue ei ole enää ollut Akaan Matkailun vastuulla.
Kylmälän mukaan ongelmia on ollut myös porttijärjestelmän automaattisissa toiminnoissa.

BestPark määrittää siivoustahdin
Parkin siisteyden osalta Pasi Kylmälä vahvistaa negatiivisia palautteita tulleen.
Hän kuitenkin korostaa, että kritiikkiä on annettu vasta sen jälkeen, kun Akaan Matkailu irtaantui parkin vetovastuusta ja kun Kylmälän toiminimi alkoi pitää paikkojen siisteydestä huolta BestParkin määrittämän siivousmitoituksen mukaisesti.
– Toki olen nyt irtisanonut tämän huoltosopimuksen, koska olen väsynyt ja aiheutuneista tappioista stressaantunut. Siksikin oli parempi irtisanoa, että en pysty olemaan alueen suhteen 24/7-valmiudessa ajaessani yöt lentokenttäpikavuoroa, perustelee bussinkuljettajanakin toimiva Kylmälä.
Hän irtisanoi huoltosopimuksen tiistaina 9. elokuuta, ja siinä on kuukauden irtisanomisaika.
Kylmälän mukaan parkissa on toisinaan ollut epäsiistiä myös ilkivallan vuoksi, kun huoltorakennuksessa on esimerkiksi levitetty wc-paperia pitkin lattiaa ja sotkettu seiniä.
Meteli karkotti kanta-asiakkaat
Lopuksi Kylmälä ottaa esiin kesällä 2021 satamassa runsaasti huolta ja keskustelua aiheuttaneen yöllisen metelöinnin, joka hänen näkemyksensä mukaan karkotti parkin alkuvaiheessa keräämät kanta-asiakkaat.
– Autojen ja mopojen kaasuttelu ja popitus Satamatiellä oli ihan mahdotonta ja tarkoitushakuista nukkuvien ihmisten herättämistä. Ymmärrän, että ihmiset eivät montaa kertaa sellaiseen meteliin tule, Kylmälä harmittelee.
Lue myös: